Ranskis inhoaa vesisadetta

Säätilojen raportointi Brysselistä jatkuu. Minä olen nyt kyllä ihan hirveän pettynyt. Eilen iltalenkillä huomasin jo, että oli alkanut sadella vettä. Ja tuo kauheus oli jatkunut läpi yön. Aamulla puisto oli kuin luistinrata ja emäntä kaipaili jalkaansa kenkien sijaan luistimia. Minä en niitä kyllä halua. Kaikkein parhaiten pysyn pystyssä ihan omilla tassuilla. Minä en ymmärrä tätä Belgian säätä. Ensin annetaan ymmärtää, että nyt se ihana talvikeli alkaa ja sitten tuleekin vettä kuin saavista kaataen ja vie pois kaiken lumen. Jos mokoma jatkuu, en kyllä halua kuonoani juurikaan työntää ulos tänään. Koirakouluakin olisi ollut aamulla, mutta emme lähteneet sinne moisessa säässä.
Olen kuitenkin nyt kuullut emännän puheista sen verran, että minäkin pääsen täällä kertaa Suomeen lomalle jouluksi. Syyslomaksi mokomat jättivät minut yksin tänne Brysseliin. Tai enhän minä tietenkään ihan yksin ollut. Olin omassa kodissani erittäin pätevän ja hyvän hoitajan hoivissa. Mutta silti. Emäntä ja isäntä jättivät minut ja lähtivät itse lomalle viikoksi. Olin siitä niin katkera, että pissailin sinne tänne koko seuraavan viikon sen jälkeen kun perheeni oli kotiutunut. Pitäähän sitä jotenkin heille osoittaa, että tykkäsin kyttyrää. Emännän mielestä pahin mielenosoitukseni oli se kun pissasin hänen sänkyynsä. Itsekin ihmettelin, että kuinka minä sellaista uskalsin tehdä. Otti vaan niin päähän, mutta niin näytti ottavan emäntääkin. Hän huusi kuin palosireeni... Tuo viimeisin ja pahin mielenosoitus olisi ehkä kannattanut jättää väliin, koska emäntä päätti sen jälkeen, etten enää pääsekään viikonloppuaamuina vierailemaan hänen sängyssään. Sitä jään vähän kaipaamaan. Oli niin mukava viikonloppuisin pötkötellä emännän kainalossa ennen kuin nousimme kaikki ylös. Nyt ovi pysyy minulta kiinni. Nyyh!

Ranskis nauttii lumesta

Lumi on satanut myös tänne Brysseliin. Sitä on jo muutama sentti ja koko ajan tulee lisää. Bulldoggipoika ihan innostuu moisesta. On niin mukava mennä lenkille kun saa telmiä lumessa monta kertaa päivässä. Lempipuuhaani on pylly pystyssä ja kaula maassa viilettäminen. Mamma luulee, että minua kutittaa kaulasta, mutta minähän vaan nautin lumen ihanasta viileydestä ja samalla puhdistaudun. Näin kun peseydyn ei varmaan tarvitse lähiaikoina mennä inhottavaan ja ikävään suihkuun. Siellä nimittäin kastuu ihan liian märäksi. Lumipesu on paljon sopivampi meille koirille.

Taloprojekti ja koirakoulun musta lammas

Minä en ole enää aikoihin päässyt kirjoittamaan blogiani, koska tarvitsen siihen emännän ystävällistä avustusta. Jos alan omilla tassuillani takoa tietokonetta, tulee pelkkää sotkua. Tietokonetta ei ole selvästikään tarkoitettu meille, joilla on tassut. Ja emäntä on ollut aivan liian kiinni taloprojektinsa kanssa. Olemme kuulemma ostaneet talon - osaksi minunkin takiani. Minun pitää kuulema päästä omalle pihalle ulkoilemaan. Olisi minulle tämä lähipuistokin kelvannut, mutta kun kerran emäntä haluaa talon, en kai minä ajatusta voi alkaa vastustaa. Olen päässyt käymään talolla joitakin kertoja, mutta en jostain syystä oikein tunne oloani kotoiseksi siellä. Minusta tulee ihan rauhaton ja riehun ympäriinsä. Erityisen hauskaa on juosta paikoissa, joissa on paljon pölyä. Se mukavasti kutittelee nenää ja värjää turkin vaaleaksi. Kerran löysin puutarhasta jonkun ihanan hajun ja kieriskelin siinä. Kylläpä emäntä nosti siitä melkoisen haloon. Haisin muka niin pahalle, että minut piti panna kuljetuslaatikossa auton peräkonttiin ja kotona minut kuljetettiin pikalähetyksenä kylpyyn. Sinne meni hyvä pyöriskely ja hajun löytäminen ihan kankkulan kaivoon. Emäntä hieroi minuun shampoota niin että meinasin hukkua vaahtopilveen. Talo ei ole vielä mikään koti kun ei siellä ole huonekalujakaan ja siellä on paljon portaita, joista en tykkää muuten yhtään. Ehkä siitä sitten tulee enemmän koti kun omat tavarat siirretään sinne ja omat kodin hajut tulevat sinne mukaan.
Olen myös aktiivisesti käynyt koirakoulussa tänä syksynä. Taidan kuitenkin olla koulun musta lammas. Muut ovat aina niin rauhallisia minuun verrattuna ja tekevät tehtävät hillitysti. Minä en vaan saa itseäni rauhoitettua, kouhotan ja puuskutan, koska käyn niin kuumana kaikkien muiden koirien läsnäolon takia. Minulla on varmaan AHDH tai sitten kaikilla ranskiksilla on. Koirakoulun opettaja nimittäin sanoi, että siellä oli ennen minua ollut toinen ranskis, joka oli ihan samanlainen kouhottaja kun minäkin. Lohduttavaa, en siis ole epänormaali, vaikka koirakoulun tehtävät eivät voisi vähempää kiinnostaa. Minua kiinnostaa vain tutustuminen muihin koirakavereihin. Kerran siellä oli mukana englanninbulldoggi, josta tuli heti paras koulukaverini. Harmi, että sitä ei ole nyt pariin kertaan näkynyt, koska meillä synkkasi heti kun näimme toisemme.

Citykoiran paluu

Citykoira on palannut juurilleen. Terveisiä taas täältä Euroopan pääkaupungista! Tulimme aikaisin tiistaiaamuna emännän ajettua koko yön Saksan läpi. Kesä oli ja meni. En jaksanut edes pitää blogia, koska oli niin pahuksen kuuma koko ajan. Ei kyllä ollut mikään ranskiskesä, mutta ihmiset tuntuivat tykkäävän kovasti lämmöstä. En edes voinut käydä kunnolla lenkillä. Aloin puuskuttaa jo pienen lenkin jälkeen, mutta pakkohan ulos oli mennä muutaman kerran päivässä. Mukavinta minusta oli käydä autoajelulla. Makoilin auton etuosassa ja ilmastointi pantiin tuulemaan suoraan päälleni. Siinä oli ihana nukkua. Laivamatkatkin ovat kivoja, erityisesti sen takia, että saan silloin poikkeuksellisesti nukkua isäntäväen kanssa samassa sängyssä.
Elokuussa täytin vuoden. Sitä juhlittiin menemällä koiranäyttelyyn. Mielestäni se ei ollut syntymäpäiväsankarille sopivaa ohjelmaa ja teinkin täyden stopin. Nähtiin nyt sekin, että sertin saanut voittajakoira kieltäytyy esiintymästä. Päätin, että syntymäpäivänäni kukaan ei tule penkomaan hammaskalustoani ja seisomisen sijaan esiinnyin istuen tai maaten. Siitä tuli ruskea nauha ja emäntä näytti myrtyneeltä. Kaiken kukkuraksi alkoi vielä sataakin, joten poistuimme takavasemmalle.
Suomessa oli ihania herkkuruokia. Emännän vanhemmat, mummo ja pappa, antoivat minulle kaikenlaista hyvää, mm HK:n sinistä, jota kuulema ei saa Belgiasta (Nyyh!). Olin heillä oikein yökylässä muutaman kerran sillä aikaa kun isäntäväki kävi reissussa. Meillä oli tosi mukavaa. Sain heiltä aina paljon paijauksia ja rapsutuksia. Ihmettelen kyllä pikkuisen sitä, ettei pappa tykkää kun nuolen sen varpaat ja kintut litimäräksi. Eipähän tarvitsisi mennä suihkuun, kun minä putsaan. Pappa ei kuitenkaan ole samaa mieltä, eivätkä muutkaan miehet pitäneet siitä, että nuolin heiltä jalat märäksi. Empiiristen tutkimusten jälkeen olen todennut, että miesten jalat maistuvat makoisammalle, ehkä se johtuu karvoituksesta.
Nyt on siis lomat lusittu ja alkaa arki. Minulle se tarkoittaa muutamaa yksinäistä tuntia kotona joko sohvalla tai nojatuolissa maaten, koirakoulun alkamista ja Brysselin hajuja, jotka ovat aivan erilaisia kuin Suomen maaseudun tuoksut.

Ensimmäinen sertini

Kävin tänään esiintymässä ensi kertaa näyttelyssä täällä Suomessa. Osallistuimme Ristiinan koiranäyttelyyn. Voisi kyllä sanoa, että aika hyvin meni. Junioreissa voitin luokkani ja koko rodun uroksista olin kolmas ja sain kuin sainkin ekan sertini. Jee! En tosin vielä kamalasti ymmärrä sen päälle - se taitaa olla aika hyvä juttu muiden reaktioista päätellen. Taidan ruveta keräilemään niitä sertejä. Montakohan tarvitsen ennen kuin pääsen urallani eteenpäin?! Serti muuten maistuikin ihan makoisalta. Maistoin sitä kuvaa ottaessa enkä meinannut antaa millään pois. Emäntä sai sitten muilta hyviä neuvoja siitä, miten koiran suusta viedään tavaraa. Se hyvä tuossa neuvontatuokiossa oli, että kuulinpahan minäkin ja osaan varautua:) Näyttelystä tultiin kotiin ja levättiin hetki. Sitten mentiin vielä rangelle lyömään golfpalloja. Sitä en kyllä ymmärrä alkuunsakaan. Minut pistettiin kiinni jonnekin kauemmas, vaikka olisin mieluiten rynnännyt pallojen perään. Vaikka olikin rankka päivä, olisin varmasti jaksanut ajaa takaa noita hauskoja valkoisia luumaisia palloja. Kävimme me illalla vielä kunnon lenkilläkin, mutta se sai minut puuskuttamaan kuin höyryveturi. Uimaan en tänään enää päässyt, koska olin juuri eilen ollut suihkussa. Olipa hyvä päivä! Näitä hyviä päiviä on ollut aika monta lomamme aikana. Yksi niistä oli muuten viikko sitten, kun sain uuden kaverin kylässä käyneestä kääpiösnautserista. Leikimme koko ajan ja lopussa pääsimme vielä yhdessä uimaan. Ah sitä autuutta. Ehkä teemme vielä vastavierailun, kun meillä koirillakin oli niin mukavaa. En tunne Suomesta kovin monta koiraa. Monet ulkoilureiteillä ja naapurustossa tapaamani nimittäin rähisevät eikä silloin oikein voi ruveta kaveeraamaan. Tänäänkin näyttelystä tullessa pihallamme oli irti joku minusta kaksi kertaa pienempi rähisijä, joka ei edes asu tässä talossa ja silti kehtasi irvistellä minulle. Minulla loksahti suu auki ja emäntäkin tykkäsi selvästi kyttyrää moisesta touhusta. En kuitenkaan anna moisen touhun pilata hyvää tuultani ja päivää, jolloin sain ensimmäisen sertini.

Trooppinen Suomi

Olen perheeni kanssa siirtynyt lomailemaan Suomen helteisiin. En ole vielä ikinä pienen elämäni aikana kokenut moista kuumuutta. Ihan kuin olisin joutunut jonnekin pätsiin. Emäntä on vienyt minut veteen vilvoittelemaan. Ensin suhtauduin hyvin varauksellisesti veteen. Sehän on kamalan märkääkin. Muutaman kerran jouduin puolipakolla järveen, mutta sitten erään kerran minulla ikään kuin syttyi lamppu päässä - hei tämähän on kivaa! Nyt menen kastautumaan veteen jo suurella innolla. Haluan aina mennä veteen kun menemme koirien uimapaikan ohi. Ruoka ei oikein maistu tälläisellä kuumuudella. Muuten minulla on ollut tosi kivaa. Välillä saan käydä mummolan pihalla ottamassa kunnon spurtit. Ja olemme kuulema menossa taas näyttelyihinkin. Kolme näyttelyä on tulossa lähiviikkoina.

Koiranäyttelyssä

Minä olin eilen Lommelissa koiranäyttelyssä. En tällä kertaa voittanut, eihän sitä aina voi. Olin kuitenkin toinen. Tuomarin mielestä minulla on liian pitkä selkä. Tuon väitteen olen kuullut ennenkin. No, ehkä löytyy vielä tuomari, joka osaa arvostaa minua. Ties vaikka Suomessa kesällä. Kuulin, että olemme ainakin pariin näyttelyyn menossa. Emäntä taisi vähän innostua. Näin nimittäin eilen, että hän selaili kaikki Suomen kesänäyttelyt läpi. Ties minne sitä vielä päädytään.
Emäntä ei esitellyt minua, vaan kasvattajani hoiti esittelyn. Minä osasin olla edukseni kehässä hänen kanssaan. Minulla ja hänellä on varmaan ikuisesti joku erikoisyhteys. Annan hänen tehdä minulle mitä vaan - jopa leikata kynsiä tai puhdistaa korvat ihan ajan kanssa. Emäntä taitaa tykätä siitä vähän kyttyrää. Mutta minkäs sille voi. Emäntä on ihan hyvä tyyppi, mutta eka ihminen, johon tykästyin pentuna oli tuo poika eli minun kasvattajani. Mitähän siitä muuten tulee, kun emäntäni aikoo itse esitellä minut Suomessa? Hänellä ei nähkääs ole minkäänlaista kokemusta koiranäyttelyissä esiintymisestä. Ehkä minä joudun opastamaan. Onneksi minulla on jo kahden näyttelyn mittainen vankka kokemus takanani.
Olen ollut taas pari kertaa koirakoulussakin. Nyt olemme menneet mukaan ryhmätunneille. Kesällä siellä tosin ei kovin montaa koiraa ole ollut mukana. Minä innostun aina niin paljon muista koirista, etten meinaa muistaa tehdä tehtäviä. Eilen minunkin intoni tosin laimeni nopeasti, koska näyttelypaikalla oli satoja koiria. En minäkään niin monesta haukusta jaksa innostua. Belgiassa on muuten hullu tapa kieltää koiranomistajia koirineen lähtemästä näyttelystä etuajassa. Näyttelystä saa lähteä vasta kun iso kehä alkaa. Eilen aloituksen piti olla klo 15 ja menimme jo hyvissä ajoin portille odottamaan. Siinä sitä seisottiin melkein tunti. Iso kehä oli myöhässä ja me odotimme ja odotimme. Näin kuinka emännällä savu nousi päästä. Siitä olisi riittänyt energiaa vaikka pienen kylän lämmittämiseen. Taisi hän ihan vähän haukkua belgialaisiakin. Hän nimittäin oli yrittänyt saada erikoislupaa päästä pois hiukan etuajassa, koska 9-vuotias poikansa (minun isäntäni) ei olisi enää jaksanut olla paikalla. Mutta mitään armoa ei tunnettu - edes lapselle. Aika outo meininki.
Koirakoulusta on jo kerrottu meidän kesäläksymmekin. Minun pitää opetella istumaan ja menemään maahan. Istu-komento on menossa ihan pian päähäni, mutta maahanmenosta en tajua vielä hölkäsen pöläystä. Miksi pitää mennä maahan, jos joku käskee? Minä menen maahan makaamaan silloin, kun haluan puistossa vaania muita koirakulkijoita tai silloin kun haluan lepäillä lattialla. Lisäksi emännän pitää opetella kanssani "irti"-komentoa. Minä en ihan joka kerta haluaisi antaa periksi ja meinaan hermostuakin joskus, kun minulta ollaan viemässä suusta jotain tärkeää. Toivottavasti minun annetaan hiukan lomaillakin. Eihän siitä mitään tule, jos koko kesälomasta tehdään vain koirakoulun harjoitusleiri.