Koiranäyttelyssä Lappeenrannassa

Jihuu jippii! Sain erinomaisen arvostelun koiranäyttelystä ja olin nuorten luokan toinen. Se onkin aika mukavaa, koska edellisen kerran minut törkeästi hylättiin. Sopii ihmetellä kyllä miksi näin komea uros hylätään joskus ja toisen kerran ylistetään maasta taivaaseen. Ehkä nyt asiaani auttoi se, että suostuin tällä kertaa näyttämään hammaskalustoni. Kyllä minä suuni yleensä näytän, jos minua osataan vain käsitellä oikein. Tämän näyttelyn tuomaritädillä oli oikeat otteet ja oikea asenne, joten hänen kanssaan oli ilo tehdä yhteistyötä. Tepastelin siellä emännän kanssa ja paikalla oli 30 muutakin ranskista. Ihanaa nähdä niin paljon omia sukulaisia kerralla. Oli siellä taas joitain mielenkiintoisia tytteleitäkin. Yhden kanssa yritin ystävystyä, mutta hän oli lähinnä kiinnostunut lelustani (emäntä oli ottanut pienen sian mukaan). Minä koetin kiinnittää huomiota itseeni ja yritin näyttää kaikki parhaat puoleni, mutta en onnistunut tekemään vaikutusta. Yritin jopa nuolla neidon korvaa, josta hän ei alkuunkaan tykännyt. Emäntä oli sitä mieltä, että etenin liian nopeasti ja ettei tyttöjen korvia tuosta vain aleta nuolla. Ja miksi sitten ei? Jos kerran takapäätä voi heti haistella, miksei toisen korvaa voi nuolla saman tien? Ota siitä nyt sitten selvää. Ankea totuus on kuitenkin se, ettei minulla edelleenkään ole tyttöystävää. Jatkan siis poikamieselämää makoillen sohvalla ja hyvästä ruuasta nauttien. Loman aikana olemme tehneet mukavia retkiä metsään. Kävelemme myös uimarannan ohi monta kertaa päivässä. Tänään kävin jo vähän tunnustelemassa vettäkin, mutta se on ihan liian kylmää uintiin. Minä menen veteen vasta kun on kunnon kesä. Nyt lämpötila muistuttaa kesää, mutta eihän tämä mikään oikea kesä voi vielä olla, koska järvikin on osaksi jäässä.

Hyvää Pääsiäistä!

Terveisiä Savonmualta Mikkelistä! Tänne minä taas päädyin pääsiäistä viettämään - jo toista kertaa elämässäni. Ilmat ovat suosineet. Tänäänkin kävimme emännän kanssa kunnon kävelyllä metsässä. Emäntä tosin heilui kameran kanssa ja kuvasi joka puskaa. Minä vaan keskityn nuuskimaan puskia. Vähältä muuten piti, ettei jäänyt tämän vuoden pääsiäisreissu väliin. Minulle iski pari päivää ennen lähtöä kamala vatsatauti. En tiedä mitä olin syönyt, mutta mikään ei pysynyt sisällä. Oli aika ikävää ja emäntä joutui valvomaan kanssani pari yötä ja luuttuamaan lattiaa... ei muuten ollut kivaa kummallekaan. Pari eläinlääkäriäkin kävi minua katsomassa ja molemmat antoivat kamalan määrän piikkejä. Yritin puolustautua, mutta kyllä ne mokomat emännän avustuksella saivat nuo kammotukset iskettyä nahkaani. Ihan kuin ripulissa ei olisi ollut tarpeeksi kärsimystä, niin piti sitten vielä kiduttaa terävillä neuloilla. No, sen verran voin antaa myöten, että toinen lääkäri piikkeineen sai vihdoin ripulin loppumaan ja minut matkustuskuntoon. Siitä hänelle pisteet! Mutta niin mamiksia nuo lääkärit ovat, etteivät uskalla tutkia jos minä oikein ärisen. Minulla oli kaiken kukkuraksi vielä joku paise takapuolessa, mutta se sattui niin kamalasti ettei edes lääkäri uskaltanut siihen koskea. Käski vaan emännän nostaa koipeani ja kauhistellen näkemäänsä kirjoitti minulle lääkekuurin. Se on sitten ilmeisesti ujutettu jotenkin ruokaani, koska en muista nauttineeni pillerin pilleriä ja nyt takapää on jo kaikin puolin moitteettomassa kunnossa. Voisin vaikka lähteä tyttöjä katsastelemaan. Huomenna ehkä tapaan kauniimman sukupuolen edustajia koiranäyttelyssä... Pitääkin tästä lähteä heti valmistautumaan. Ehkä aloitamme turkin pesulla - en kyllä tykkää siitä yhtään, mutta mitäpä sitä ei nuori uros tekisi komeutensa eteen!

Kevättä ilmassa

Heips taas kaikki ystäväni ja muut tuttavat! Minä en ole aikoihin päässyt koneen ääreen kertomaan ihanasta elämästäni, koska emäntä on ollut taas niin kiireinen. Se on ollut jo monta kuukautta ihan vaan remontin lumoissa. Olisi muuten parempi tulla hyvä siitä uudesta talosta - siihen tuntuu uppoavan ihan tolkuttomasti aikaa ja rahaa. Vielä ei ole sentään ainakaan minun ruokamenoistani jouduttu talon takia tinkimään. Se menisi kyllä jo ihan liian pitkälle:) Sen perusteella mitä olen tähän mennessä talolla käynyt, on rehellisesti todettava, etten oikein vielä tykkää siitä. Emäntä puolestaan näyttää suorastaan olevan rakastunut - siihen taloon nimittäin. Muuten en sen rakkausasioista tiedä mitään - eikä muuten omissanikaan ole kehumista. Vuosi sitten ensimmäisellä Suomen matkallani ihastuin aivan korviani myöten Roosa-nimiseen ranskistyttöön, mutta en ole sen jälkeen saanut häneen mitään yhteyttä (jos Roosa näet tämän, ota yhteyttä, en voi unohtaa sinua!). Kevät taitaa hiipia bulldoggikoirankin rintaan...ja onhan Brysselissä jo kevät. Kyllä minä sitten olen onnenhauva, kun saan vaan päivä toisensa jälkeen jäädä aamulla kotiin makoilemaan. Emäntä lähtee töihin ja pikkuisäntä kouluun. Eilen oli sitten toisella tavalla onnenpäivä - minut vietiin metsään juoksemaan. Ai, että minä nautin siitä. Emännän mukaan lähden irti päästyäni juoksemaan kuin tykinkuula. Hän valitteli myös, ettei saa minusta otettua kunnon kuvia. Kyllä se niitä yritti räpsia, mutta ei niistä kovin moni näyttänyt onnistuneen. Minä muka liikuin liian nopeasti. Ostakoon paremman kameran, joka tarkentaa nopeammin. Ei kai nyt näin sähäkkä koiranpoika jää odottelemaan, että emäntä saa kameranromunsa tarkentamaan. Siinähän joutuisi juoksemaan hidastusvaihteella, eikä se minunlaiseltani nopsajalkaiselta koiralta onnistu alkuunkaan. Kun lähdetään liikenteeseen, se on menoa ja meininkiä. Sohvalla makoilut on sitten erikseen ja kaikelle on oma aikansa.

No Comments

Onkohan meillä yhtään lukijaa, kun en ole aikoihin saanut mitään kommentteja. Kyllä nyt vähän kyrsii... Ja muutenkin elämä on ollut viime aikoina aika kovaa. En ole viikkohin päässyt metsään juoksemaan, kun emäntä on ollut jossain köhätaudissa. Onneksi nuo ihmisten räkätaudit eivät yleensä tartu koiriin - tai en minä ainakaan ole sairastunut, vaikka emäntä röhii ja köhii kotona kaikenpäivää. Lenkilläkään se ei ole oikein jaksanut käyttää. Onneksi on lapsen/koiranhoitaja, joka sentään on ollut vähän terveempi ja jaksanut viedä minua hieman pidemmillekin lenkeille. Sitä koira ihan turhautuu, jos ei saa liikuntaa. Sitten tekee mieli pureskella ihmisten kenkiä sun muuta niiden mielestä epäsopivaa. Onneksi olen kuitenkin tykästynyt sohvalla nukkumiseen. Siihen on nimittäin nyt ollut aikaa. Eilen emäntä sai kuitenkin jonkun tomeruuspuuskan. Ensin iltalenkillä se valitteli, ettei muka jaksa kävellä, mutta kotiin päästyä se terhistäytyi (ikävä kyllä!) ja vei minut kylpyammeeseen. Tiesin, mitä siitä seuraa. Yritin pakoon ja murisinkin, kun hän laittoi korvanpuhdistusainetta. Ai, että se tuntuu ärsyttävältä korvissa, mutta pakko oli kestää, kun ei kerta murinakaan tehonnut. Ja sitten alkoi pesu. Onko sitä ihan pakko tuntikausia lorottaa vettä päälleni ja naamaakin se yritti suihkuttaa. Eikö se tomppeli tajua, ettei se tunnu hyvältä. Kerran loikkasin pois ammeesta ja ravistelin turkkini kuivaksi kylpyhuoneen lattialla. Siitäkös emäntä riemastui. Minut napattiin syliin alta aikayksikön ja ennenkuin huomasinkaan, olin parin julman kuuloisen karjaisun saattelemana jälleen kylpyammessa. Siellä sitten seisoin kuin mikäkin pöhkö turkki märkänä. Se on jotenkin noloa seisoa ammeessa vettä valuvana toisten armoilla. Ei käy mun pirtaan! Täytyy tietysti myöntää, että lopputulos on yleensä aika hyvä - näytän entistäkin komeammalta ja tytöt varmasti tykkäisi, jos sellaisia olisi lähipiirissä. Pesun ja kuivauksen jälkeen sain taas mennä kaikessa rauhassa sohvalle lepäämään. Sain myös roppakaupalla pusuja ja haleja. Kelpasi muka pussailla, kun oli puhdas koira.

Lähdössä ulos pakkaseen tänä aamuna...

Terveisiä taas Rysälästä!

Olen kuullut joidenkin ihmisten käyttävän Brysselistä sanaa Rysälä, kun ne haluavat olla oikein cooleja. Siksi minäkin uuden vuoden kunniaksi repäisin tälläisella otsikolla. Olemme nyt sitten palanneet takaisin kotiin. Matka tänne oli pitkä. Savon sydämestä piti lähteä jo aamukymmeneltä linja-autolla. Minä sain istua penkillä viltin päällä. Emäntä yritti vähän peitellä sitä, että antoi koiransa istua penkillä. En ymmärrä miksi, koska minähän makaan aina kotonakin parhailla paikoilla, kuten sohvalla ja nojatuolissa. Sänkyjen valloitus ei ole valitettavasti vielä onnistunut! Vihdoin monen tunnin ja yhden bussinvaihdon jälkeen pääsimme lentoasemalle ja siellä minut pakotettiin heti kuljetuslaatikkoon. Siitä en tykännyt yhtään. Kaiken kukkuraksi jouduimme vielä pitkän pitkään check-in jonoon, jossa minulla paloi pinna lopullisesti. Aloin haukkua kumeasti ja kovaa. Emäntä yritti muka selittää jotain, etten minä yleensä koskaan hauku. Tottahan se taitaa olla. Haukun vain silloin, jos minulla on todella tärkeää asiaa. Esimerkiksi silloin, kun emäntä meinaa unohtaa antaa minulle koiranmuonaa. Tuossa typerässä jonossa halusin sanoa, että meidät pitää heti päästää jonon ohi tai muuten täällä on yksi erittäin hurjistunut bulldoggikoira. Ei pahus auttanut mitään! Kukaan ei ymmärtänyt yskää - tai haukkuja. Emäntä yritti käydä kysymässä josko pääsisi koiran haukkumisen takia business class tiskille lähtöselvitykseen. Ei päässyt. Kyllä oli ikävä ihminen tuo nuori naishenkilö, joka ei meitä armahtanut. On se kumma, kun ei koiria varten ole erillistä jonoa. Meitä sorretaan. Minä jatkoin haukkumista ja emäntä näytti hieman nololta. Sillä tuntui olevan paljon tuttuja lentoasemalla. Ainakin meidät huomattiin heti jo ihan pelkästään minun ansiostani. Ja sitten vihdoin kaiken tuskan jälkeen päästiin lentokoneeseen, joka tietenkin oli myöhässä. Minulla oli armoton nälkä, koska ruumassa ei ole mitään tarjoilua. Onneksi oli edes seuraa. Kanssani matkusti mäyräkoira, johon olin tutustunut jo menomatkalla. Oli tosi mukavaa, kun ei tarvinnut yksin kitua, vaan viereisessa kuljetuslaatikossa oli kohtalotoveri. Brysselissä sitten taas tapasin perheeni ja matkustimme taksilla kotiin. Kaikki täällä oli ennallaan. Samat kadut ja samat hajut. Erona Suomeen oli tietenkin se, ettei ollut yhtään lunta. Kyllä siihen oli taas tottuminen. Tassut kuraantuvat täällä ja turkki kastuu. Toista se on lumessa kieriessä ja nautiskellessa. Reilun viikon jälkeen alkaa jo taas tuntua, kun ei olisi poissa ollutkaan. Mummoa ja pappaa on tietysti hieman ikävä. Mummolassa saa bulldoggipoikakin aina kaikenlaista herkkua. Hannatädin kakkuja olisi kyllä pitänyt muistaa pakata mukaan. Ne suorastaan sulivat suussa. Lurps!

Lumileikkejä mummolassa ja karkuretki

Uudenvuodenpäivänä sain leikkiä sydämeni kyllyydestä mummolan lumisella pihalla. Minua myös valokuvattiin koko ajan - sen verran mitä nyt vähän kuononpäätä näkyi lumihangesta. Pääsin myös luikahtamaan karkuun ilman rihman kiertämää, eli ilman kaulapantaa. Ah, mikä ihana vapaus!

Ryntäilin ympäriinsä isolla pihamaalla ja sain emännän käymään kuumana, kun en antanut kiinni. Minusta vaan oli ihan tuhottoman hauskaa loikata karkuun heti kun emännän käsi vähänkin ojentui minuun päin. Hän yritti syöttää minulle herkkuani HK:n sinistä ja saada minut sillä tavalla nalkkiin, mutta minäpä olen nopeampi. Reaktiot pelaavat - olen vielä nuori uros ja emäntä alkaa olla jo iäkkään puoleinen naisihminen. Ei hän kuitenkaan ihan fossiili ole, koska onnistui viimein nappaamaan minut (huomioni taisi herpaantua hetkeksi). Ei hän kyllä olisi saanut minua pysymään näpeissään ellei olisi suorastaan heittäytynyt päälleni. En uskonut, että emäntä sellaisiin suorituksiin enää yltää. Sen jälkeen hän näyttikin puistelevan lunta joka paikasta ja ihan kuin olisin nähnyt savukiehkuran nousevan päästä.

Ranskanbulldoggi viettää joulua Suomessa

Joulunvietto on sujunut Mikkelissä rauhalliseen malliin, ainakin meidän mummolassa. Siellä on tarjoiltu monia erilaisia ruokia - tosin lähinnä vain ihmisille. Minä olen saanut tyytyä paljolti vain perinteiseen koiranmuonaan. Tai kyllä mummo antaa minulle aika mukavasti herkkujakin. HK:n sinistä olen saanut ja hannatädinkakkuja. Ne ovat muuten aika makoisia. Kauraleipääkin mummo syötti minulle kädestä tänä aamuna. Hän ystävällisesti otti kuoren pois, ettei kova kuori tarttuisi kurkkuuni. Samalla sain vähän Oltermannia. Aika hyvin siis ruokapuoli hanskassa. Lahjapuolikin oli kelvollinen. Paras lelu ikinä on joulupukin tuoma röhkivä sika. Tosin puolen tunnin ankaran leikkimisen jälkeen sika ei enää röhkinytkään. Emäntä saa sen kyllä aina uudestaan ja uudestaan kuntoon. Sain myös jonkun hieman koiraa muistuttavan tonttu-ukon, jonka naaman purin rikki alta aikayksikön. Täytteet sen kun pöllysivät ulos. Sain myös ihan oman joulukuusen, jota voin järsiä. Sitä en ole vielä saanut rikki. Jostain kumman syystä minun lahjoistani suurin osa on hajosi heti. Ihmisten lahjat ovat kaikki vielä ehjiä, mitä nyt osa karamelleisa ja suklaasta on mennyt parempiin suihin. Enkä ikävä kyllä puhu nyt omasta suustani...
Lahjojen ja herkkujen lisäksi olen päässyt ulos leikkimään. Pakkanen paukkui ensin niin kovissa lukemissa, etten halunnut viipyä ulkona kovinkaan kauaa, vaikka minulla oli takki päällä. Joulupäivänä vähän lauhtui ja tapanina vielä lisää. Peuhasin lumessa antaumuksella, kierin ja pyörähtelin ihan koko rahan edestä. Ihaninta on se, että meillä on vielä touhukkaat kaksi viikkoa Suomen lomaa jäljellä. Minä niin tykkään lumesta...