keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Sensuuri iski

On minulla laiska emäntä tai sitten se sensuroi tekstejäni, koska yhtään juttua ei ole päätynyt nettiin sitten pääsiäisloman. Aika hurjaa. Olen sentään raportoinut mielestäni senkin jälkeen. Emäntä ei ole vaan viitsinyt laittaa juttujani nettiin. Mitäs minä olen tehnytkään sen jälkeen?! Ei muista... Olen ainakin makoillut sohvalla ja nauttinut elämästäni. Emäntä on aina kiireinen, kun ne valmistautuvat muuttamaan majaa. Minä en ihan vieläkään ole sinut sen uuden talon kanssa. Siellä on ihan sikamaisen pölyistä. Kai ne sentään aikoo siivota ennen muuttoa. Minä en ainakaan suostu tuollaiseen pölypesään muuttamaan. Puutarha on ihan ok. Siellä saan välillä juoksuhepulin ja laukkaan ympyrää keskellä nurmikkoa. Ja sekös ihmisiä naurattaa. Mitähän huvittavaa siinäkin muka on? En vielä tiedä minne majoitun uudessa talossa. Varmaan valloitan taas olohuoneen sohvan ja tirkistelen ikkunoista sitä, mitä kadulla tapahtuu ja mitä naapurit puuhaavat. Kuulin vaan jossain vaiheessa, että emäntä aikoisi ostaa uuden sohvan, jonne minulla ei olisi asiaa. Sehän nähdään! Minä kyllä onnistun valloittamaan sen sohvan ihan varmasti, vaikka emäntä kuinka päättäisi muuta. Me ranskiksethan olemme tunnetusti hyvin päättäväisiä... Muutto on kuulema parin viikon kuluttua. On siinä show. Minä muuten putosin muuttolaatikkoon muutama viikko sitten. Olohuoneessa oli tyhjä muuttolaatikko, jonka päälle emäntä oli laittanut pari houkuttelevan näköistä tyynyä. Ja minähän päätin sitten mennä sohvalta niiden tyynyjen päälle nukkumaan. Se laatikko oli ikäänkuin sohvan jatkona. Ensimmäinen yö laatikon päällä meni ihan hyvin. Vitsailivat jotain aamulla, että Inffe haluaa varmistaa, että varmasti pääsee mukaan muutossa. Seuraava kerta laatikon päällä oli ikimuistoinen. Kesken makoisan unen laatikon kansi petti ja minä pudota mätkähdin laatikon sisälle. Onneksi tyynyt pehmensivät pudotusta! Pääsin sentään jotenkin itse pois laatikosta, mutta niin paljon säikähdin, että pieni liraus pissaa pääsi laatikkoon. Emäntää se harmitti. Tyynyt pesuun ja laatikko parvekkeelle kuivamaan jupinoilla, ettei sitä muka enää voi käyttää kun se on pissassa... Että tämmöisiä hurjia seikkailuja minulla täällä on.
Pari viikkoa sitten kävimme bulldoggitapahtumassa. Eräs eläinkauppa järjestää vuosittain viikonlopun englannin- ja ranskanbulldogeille. Olipa hauskaa. Kaikki koirat olivat irti siellä ja kylläpä meillä riemua riitti. Siellä olisi valittu myös Mr ja Ms Bulldoggi, mutta ikävä kyllä emäntä ei ilmoittanut minua kisaan. Olisin ihan varmasti voittanut, jos olisimme jääneet odottamaan kilpailua. Minua ihaltiin jo heti sisääntulon yhteydessä. Sanottiin, että onpa komea uros. Se on ihan selvä merkki siitä, että olisin varmasti voittanut.
Täällä on muuten ollut sunnuntaista asti ihan sikamaisen kuuma. Ei ollenkaan bullakeli. En jaksa kävellä pitkiä lenkkejä, mutta ei tuo näytä jaksavan emäntäkään...