No Comments

Onkohan meillä yhtään lukijaa, kun en ole aikoihin saanut mitään kommentteja. Kyllä nyt vähän kyrsii... Ja muutenkin elämä on ollut viime aikoina aika kovaa. En ole viikkohin päässyt metsään juoksemaan, kun emäntä on ollut jossain köhätaudissa. Onneksi nuo ihmisten räkätaudit eivät yleensä tartu koiriin - tai en minä ainakaan ole sairastunut, vaikka emäntä röhii ja köhii kotona kaikenpäivää. Lenkilläkään se ei ole oikein jaksanut käyttää. Onneksi on lapsen/koiranhoitaja, joka sentään on ollut vähän terveempi ja jaksanut viedä minua hieman pidemmillekin lenkeille. Sitä koira ihan turhautuu, jos ei saa liikuntaa. Sitten tekee mieli pureskella ihmisten kenkiä sun muuta niiden mielestä epäsopivaa. Onneksi olen kuitenkin tykästynyt sohvalla nukkumiseen. Siihen on nimittäin nyt ollut aikaa. Eilen emäntä sai kuitenkin jonkun tomeruuspuuskan. Ensin iltalenkillä se valitteli, ettei muka jaksa kävellä, mutta kotiin päästyä se terhistäytyi (ikävä kyllä!) ja vei minut kylpyammeeseen. Tiesin, mitä siitä seuraa. Yritin pakoon ja murisinkin, kun hän laittoi korvanpuhdistusainetta. Ai, että se tuntuu ärsyttävältä korvissa, mutta pakko oli kestää, kun ei kerta murinakaan tehonnut. Ja sitten alkoi pesu. Onko sitä ihan pakko tuntikausia lorottaa vettä päälleni ja naamaakin se yritti suihkuttaa. Eikö se tomppeli tajua, ettei se tunnu hyvältä. Kerran loikkasin pois ammeesta ja ravistelin turkkini kuivaksi kylpyhuoneen lattialla. Siitäkös emäntä riemastui. Minut napattiin syliin alta aikayksikön ja ennenkuin huomasinkaan, olin parin julman kuuloisen karjaisun saattelemana jälleen kylpyammessa. Siellä sitten seisoin kuin mikäkin pöhkö turkki märkänä. Se on jotenkin noloa seisoa ammeessa vettä valuvana toisten armoilla. Ei käy mun pirtaan! Täytyy tietysti myöntää, että lopputulos on yleensä aika hyvä - näytän entistäkin komeammalta ja tytöt varmasti tykkäisi, jos sellaisia olisi lähipiirissä. Pesun ja kuivauksen jälkeen sain taas mennä kaikessa rauhassa sohvalle lepäämään. Sain myös roppakaupalla pusuja ja haleja. Kelpasi muka pussailla, kun oli puhdas koira.

Lähdössä ulos pakkaseen tänä aamuna...

Terveisiä taas Rysälästä!

Olen kuullut joidenkin ihmisten käyttävän Brysselistä sanaa Rysälä, kun ne haluavat olla oikein cooleja. Siksi minäkin uuden vuoden kunniaksi repäisin tälläisella otsikolla. Olemme nyt sitten palanneet takaisin kotiin. Matka tänne oli pitkä. Savon sydämestä piti lähteä jo aamukymmeneltä linja-autolla. Minä sain istua penkillä viltin päällä. Emäntä yritti vähän peitellä sitä, että antoi koiransa istua penkillä. En ymmärrä miksi, koska minähän makaan aina kotonakin parhailla paikoilla, kuten sohvalla ja nojatuolissa. Sänkyjen valloitus ei ole valitettavasti vielä onnistunut! Vihdoin monen tunnin ja yhden bussinvaihdon jälkeen pääsimme lentoasemalle ja siellä minut pakotettiin heti kuljetuslaatikkoon. Siitä en tykännyt yhtään. Kaiken kukkuraksi jouduimme vielä pitkän pitkään check-in jonoon, jossa minulla paloi pinna lopullisesti. Aloin haukkua kumeasti ja kovaa. Emäntä yritti muka selittää jotain, etten minä yleensä koskaan hauku. Tottahan se taitaa olla. Haukun vain silloin, jos minulla on todella tärkeää asiaa. Esimerkiksi silloin, kun emäntä meinaa unohtaa antaa minulle koiranmuonaa. Tuossa typerässä jonossa halusin sanoa, että meidät pitää heti päästää jonon ohi tai muuten täällä on yksi erittäin hurjistunut bulldoggikoira. Ei pahus auttanut mitään! Kukaan ei ymmärtänyt yskää - tai haukkuja. Emäntä yritti käydä kysymässä josko pääsisi koiran haukkumisen takia business class tiskille lähtöselvitykseen. Ei päässyt. Kyllä oli ikävä ihminen tuo nuori naishenkilö, joka ei meitä armahtanut. On se kumma, kun ei koiria varten ole erillistä jonoa. Meitä sorretaan. Minä jatkoin haukkumista ja emäntä näytti hieman nololta. Sillä tuntui olevan paljon tuttuja lentoasemalla. Ainakin meidät huomattiin heti jo ihan pelkästään minun ansiostani. Ja sitten vihdoin kaiken tuskan jälkeen päästiin lentokoneeseen, joka tietenkin oli myöhässä. Minulla oli armoton nälkä, koska ruumassa ei ole mitään tarjoilua. Onneksi oli edes seuraa. Kanssani matkusti mäyräkoira, johon olin tutustunut jo menomatkalla. Oli tosi mukavaa, kun ei tarvinnut yksin kitua, vaan viereisessa kuljetuslaatikossa oli kohtalotoveri. Brysselissä sitten taas tapasin perheeni ja matkustimme taksilla kotiin. Kaikki täällä oli ennallaan. Samat kadut ja samat hajut. Erona Suomeen oli tietenkin se, ettei ollut yhtään lunta. Kyllä siihen oli taas tottuminen. Tassut kuraantuvat täällä ja turkki kastuu. Toista se on lumessa kieriessä ja nautiskellessa. Reilun viikon jälkeen alkaa jo taas tuntua, kun ei olisi poissa ollutkaan. Mummoa ja pappaa on tietysti hieman ikävä. Mummolassa saa bulldoggipoikakin aina kaikenlaista herkkua. Hannatädin kakkuja olisi kyllä pitänyt muistaa pakata mukaan. Ne suorastaan sulivat suussa. Lurps!

Lumileikkejä mummolassa ja karkuretki

Uudenvuodenpäivänä sain leikkiä sydämeni kyllyydestä mummolan lumisella pihalla. Minua myös valokuvattiin koko ajan - sen verran mitä nyt vähän kuononpäätä näkyi lumihangesta. Pääsin myös luikahtamaan karkuun ilman rihman kiertämää, eli ilman kaulapantaa. Ah, mikä ihana vapaus!

Ryntäilin ympäriinsä isolla pihamaalla ja sain emännän käymään kuumana, kun en antanut kiinni. Minusta vaan oli ihan tuhottoman hauskaa loikata karkuun heti kun emännän käsi vähänkin ojentui minuun päin. Hän yritti syöttää minulle herkkuani HK:n sinistä ja saada minut sillä tavalla nalkkiin, mutta minäpä olen nopeampi. Reaktiot pelaavat - olen vielä nuori uros ja emäntä alkaa olla jo iäkkään puoleinen naisihminen. Ei hän kuitenkaan ihan fossiili ole, koska onnistui viimein nappaamaan minut (huomioni taisi herpaantua hetkeksi). Ei hän kyllä olisi saanut minua pysymään näpeissään ellei olisi suorastaan heittäytynyt päälleni. En uskonut, että emäntä sellaisiin suorituksiin enää yltää. Sen jälkeen hän näyttikin puistelevan lunta joka paikasta ja ihan kuin olisin nähnyt savukiehkuran nousevan päästä.