perjantai 2. toukokuuta 2014

Ranskalaisesta on tullut espanjalainen

Heips kaikki kamut!
Mamma on minusta huolissaan, koska olen nykyisin enemmänkin espanjalainen ranskanbulldoggi. Selitän vielä miksi... Minulle ei ole koskaan maistunut aamiainen, paitsi ehkä pentuna tissimaito. Kasvettuani isommaksi olen saanut ruuan kaksi kertaa päivässä. Ensimmäinen ateria on ollut noin lounasaikaan, joka Belgiassa alkaa yhden maissa päivällä. Iltaruoka on sitten ollut vaihtelevasti vähän riippuen siitä mihin aikaan ihmiset ovat itse syöneet. Nyt minä en kuitenkaan enää halua syödä päiväsaikaan, ellei nyt sitten jostain kumman syystä satu olemaan aivan kamala nälkä. Mamma ei juuri edes tarjoa enää ruokaa lounasaikaan, koska tietää sen jäävän koskematta. Illalla hän yrittää tarjota ruokaa joskus kuuden tai seitsemän jälkeen, mutta ei minulle vielä silloinkaan yleensä maistu. Illalla kymmenen jälkeen olen vasta valmis syömään, kun olemme ensin käyneet iltalenkillä ja olen saanut hammasherkkuni (Dentastix). Mamma sanoi eläinlääkärillekin, että minusta on tullut ihan espanjalainen. Ihmettelin ensin, mutta sitten ymmärsin, että espanjalaiset syövät illallisen vielä myöhempään kuin ranskalaiset - joten kai minusta sitten on tullut täysin espanjalainen, vaikka passissa kyllä lukee, että olisin belgialainen...
Mamma on siis minusta aika huolissaan, koska se mainitsi asiasta jo lääkärillekin ja aikoo ehkä vielä viedä minut uudestaankin sinne ihan tätä ruokajuttua varten. Äh, ei kai tartte jos ei haluu?? Enks mä saa syödä siihen aikaan kun haluun? Toisaalta ymmärrän mammaakin. Se ei koskaan tiedä mihin aikaan antaa mulle illallista. Otanko sen kenties alkuillasta vai vasta espanjalaisittain iltakymmenen jälkeen!