Vihdoin Suomessa

Minä olen nyt Suomessa, tarkemmin sanottuna Mikkelissä. Matka meni aika kivasti. Lento meni melkein paremmin kuin taksimatka kentälle. Taksissä säikähdin matkalaukkuja, jotka yhtäkkiä lähtivät kuljetuslaatikkoni vierestä liikkeelle. Olin aivan tärinässä, kun vihdoin päästiin lentokentälle. Siellä joku mukava setä vei minut etukäteen odottamaan koneeseen pääsyä ja moni leperteli minulle matkalla. Matka koneen ruumassa oli ehkä joskus vähän meluisa, mutta Helsingissä taas mukavat ihmiset veivät minut perheeni luo. Sitten siirryttiin bussikyytiin. Nyt pääsin matkustamoon ja ystävällinen bussikuski päästi minut ihan ilmaiseksi. Sanoi, ettei noin pienestä koirasta mene maksua. Lentoyhtiö sen sijaan laskutti minusta aika lailla - emäntä uhkaili laittaa minut seuraavan kerran laihdutuskuurille. Mikähän se muuten on? Se ei ainakaan kuulosta kovin kivalta! Tulomatkalla kävimme kylässäkin ja emäntä oli aivan hermorauniona, koska koko ajan huolehti siitä, mitä minä mahdollisesti voisin tehdä sukulaisten hienossa asunnossa. Kai pelkäsi, että lirittelen olohuoneen matolle merkiksi käynnistäni. Enhän minä nyt sellaista tee. Sohvalle kyllä hyppäsin heti ensimmäiseksi, mutta emäntä kaappasi minut heti alas. Kylässä siis ei ilmeisesti voikaan mennä sohvalle niin kuin meillä kotona. Tänään olen nauttinut lumesta. Siinä on tosi ihana kieriskellä. Muuten täällä on aika märkä ilma. Kävimme tänään eläinkaupassa ostoksilla sekä mummolassa, jossa muuten taas sai mennä sohvalle. En kyllä oikein ymmärrä tuota ihmisten ajatuksenjuoksua.

Lentomatkaa odotellessa

Eilen minut vietiin eläinlääkärin tarkastukseen. Hän totesi minun olevan hyvässä matkustuskunnossa. Palkkioksi pissasin hänen tutkimuspöytänsä jalkaan! Siellä oli niin paljon ihania, kiihottavia hajuja! Jo odotushuone sai minut aivan sekaisin, kiertelin ympäriinsä kuono maassa ja nuuhkin ihan jokaisen neliösenttimetrin. Kuulin, kun emäntä kyseli taas lääkäriltä koiran ruokinnasta. Tämäkin lääkäri sanoi, että koiralle pitää antaa vaan nappulaa ja että liha on pahasta. Onneksi emäntä ei usko tuota. Minä saan syödä myös lihaa, sisäelimiä ym lisukkeita nappuloiden kanssa. Kuivamuona ilman höysteitä on tylsää. Tohtori väitti, että liha muka olisi koiralle kuin karamelli lapselle - se on kyllä kukkua!
Tänään olimme taas koirakoulussa. Siellä on niin mukavaa, että voisin käydä koirakoulussa joka päivä. Harjoittelimme taas monia hyödyllisiä asioita ja lopuksi sain juosta vapaana. Koirakoulussa saa myös koko ajan hyviä herkkuja palkinnoksi. Meille tuli myös läksyjä, joita aiomme harjoitella loman aikana Suomessa. Huomenna on lähtö. Kävimme tänään jo valmiiksi tutkimassa lentoasemaa, niin että sitten huomenna osaamme mennä oikeaan paikkaan. Minua vähän jännittää, mutta yritän nyt mennä nukkumaan. Ensi yönä unesta häviää kokonainen tunti.

Suihkunraikkaana

Terve taas toivottaa täältä yksi suihkunraikas koirapoika! Minä olen suorastaan oppinut tykkäämään pesuista. Samalla saa syödä herkkuja niin paljon kuin napa vetää tai niin pitkään kuin suihku kestää. Tänään on ollut mukava päivä, olen päässyt emännän mukana vaikka minne, mm. kauppareissulle. Meinasivat jättää minut kotiin, mutta tungin melkein väkisin mukaan. Ei ole kiva jäädä yksin kotiin enää viikonloppuna, kun arkena saa jo olla monta tuntia yksin. Kaupan sisälle en kyllä päässyt - on kuulema joku typerä sääntö, joka kieltää viemästä eläimiä ruokakauppaan. Minä odottelin kiltisti autossa uudessa ihanassa kuljetuslaatikossani. Se on nyt moneen kertaan testattu ja mukavaksi havaittu. Kaipa sillä lentomatkakin sujuu.
Eilen olin taas koirakoulussa. Harjoittelimme kaikenlaista kivaa. Piti etsiä kannonnokasta kätkettyjä herkkuja, opettelin tulemaan luokse kun kutsutaan, istumistakin yritettiin, mutta en oikein ymmärtänyt jutun jujua. Kaiken kruunasi kuitenkin ihana vapaana juoksentelu. Se vasta on poikaa! Se on paras osa koulutusta, ihan kuin välitunti. Olin muuten taas koirakoulun paras oppilas (shh, muita oppilaita ei ole...)

Mopseja ja muuta mukavaa

Minulla on ollut aika kiirettä viime aikoina, vaikka ei täällä juuri mitään erikoista ole tapahtunut. Viime viikolla tapasimme hurmaavan rollaattorilla liikkuvan mummelin puistossa. Hän hymyili meille ystävällisesti ja kysyi: "onko tuo pikku mopsi?" MOPSI! Minäkö muka olisin mopsi! Älkää nyt hyvät ihmiset ymmärtäkö väärin, ei minulla mitään mopseja vastaan ole, mutta että joku voi sekoittaa mopsin ja ranskanbulldoggin... Ihan sama kuin väittäisi suomalaista ruotsalaiseksi. Täytyy vaan uskoa, että ehkä tätiparka ei nähnyt oikein kunnolla. Hän vaikutti olevan jo melko kypsässä iässä. Kaikenlaisia uusia ja vanhojakin koiratuttuja on tietysti tavattu puistossa. Minua niin kiinnostavat kaikki muut hauvat, mutta emäntä haluaisi vaan kävellä eteenpäin. Minä en meinaa millään malttaa jatkaa matkaa. Emäntä väittää myös minun olevan laiska... Hän ihmettelee suunnattomasti sitä, että minulla ei koskaan aamuisin ole kiire ulos. Voisin makoilla nojatuolissa mukavasti vielä kauan, mutta emäntä patistaa ulos jo puoli kahdeksan aikoihin. Viikonloppuna hän onneksi antaa nukkua yli yhdeksään tai joskus jopa kymmeneen. Se on luksusta. Muutenkin nukkuminen taitaa olla lempiharrastukseni. En kuitenkaan sanoisi itseäni laiskaksi - olen vain suunnattoman mukavuudenhaluinen. Emännän kesällä itselleen ostaman nojatuolinkin olen onnistunut valtaamaan täysin itselleni. Päivät saan loikoilla siinä kaikessa rauhassa eikä siihen illallakaan juuri muita mahdu. Yöksi muut menevät onneksi omiin sänkyihinsä, mutta minun petini on nykyisin tuo ihanaakin ihanampi nojatuoli, johon on pysyvästi asetettu minun fleece-peittoni. Ah, tätä ihanaa koiranelämää!

Koirakoulussa

Minulla alkoi tänään koirakoulu. Olin emännän kanssa tapaamassa koirien kouluttajaa puistossa. Opettelimme kaikkea hyödyllistä. Aina kun onnistuin, kouluttaja naksautti jotain laitetta ja minä sain palkinnoksi kinkkua tai juustoa. Lopulta massu oli aivan pullollaan herkkuja. Koirakoulun kohokohta oli vapaana juoksentelu. En ole vielä ikinä tätä ennen päässyt vapaana metsään juoksemaan. Kouluttajalla oli mukana kaksi omaa koiraa ja oli ihana juosta niiden kanssa vapaana. Kerran lähdin vahingossa seuraamaan jotain ihan vierasta susikoiraa, mutta sitten ymmärsin palata omaan joukkoon, kun tarpeeksi huudettiin perääni. Kyllä minä pian opin. Minulla oli hirmuisen hauskaa, luntakin satoi vähän. Harmi, kun huomenna ei ole koulua, pitää odottaa ainakin viikko ennen seuraavaa oppituntia. Mutta onneksi tuli edes läksyjä, niitä voidaan tehdä pitkin viikkoa. Arvatkaapa muuten kuka pikku wuffe on taas aivan uuvuksissa, oikein - minä tietysti.

Vanhoilla kulmilla

Minä pääsin tänään käymään syntymäkodissani. Kävimme kasvattajani luona vierailulla ja taidan tietää syynkin. Yrittivät nimittäin siellä kahden ihmisen voimin leikata kynsiäni. Onneksi ne olivat kuluneet jo sopiviksi täällä Brysselin muhkuraisilla kaduilla. Ei tarvinnut kuin pari kynttä leikata. Yritin tietysti purra, mutta kasvattajalla oli hieman enemmän kokemusta kuin emännälläni. Huomasin siis pian, että puremisyritykset eivät kannata. Muuten oli kuin kotiin olisi tullut. Muistin kaikki ihmiset ja paikat kuin eilisen päivän. Sain telmiä muiden koirien kanssa ja isänikin oli mukana riehumassa. Äiti on sijoitettu johonkin perheesen, koska hän ei voi enää tehdä pentuja. Minulla oli oikein mukava ja touhuntäyteinen iltapäivä!
Kuulin myös, että emäntä ja kasvattaja sopivat koiranäyttelystä kesäkuussa. Pääsen siis kehään, kasvattaja lupasi esitellä minut. Olisipa hauskaa voittaa taas palkinto. Minulla on nimittäin jo yksi pokaali ja kunniakirja...
Matkustusmukavuus autossa nousi myös kertaheitolla tänään. Emäntä oli hommannut kuljetusboxin Suomen lentoa varten ja pisti sen pystyyn autoon. Oli ihan toista makoilla pehmoisella peitolla laatikossa kuin huojua auton istuimella turvavöihin köytettynä.

Eläinlääkärissä

Minut vietiin tänään lääkäriin, vaikka en edes ollut sairas. Ihmettelinkin kovasti miksi minut raahattiin 30 kilometrin päähän autolla. Eikö Brysselin kaupungissa ole eläinlääkäreitä? Aika outo paikka ollakseen suurkaupunki! Emäntä väitti, että pitää käydä ranskanbulldoggeihin erikoistuneella lääkärillä, mikä kai on ihan hyvä asia. Kyllä se taisikin olla todellinen asiantuntija, koska sanoi meillä ranskanbullilla riittävän sitä luonnetta. Tarkoitti kai, että tiedämme mitä haluamme ja osaamme ottaa oman johtavan paikkamme lauman päällikköinä. Mokomakin tohtori kopeloi sieltä täältä, yritti kurkkia suuhunkin, mutta pistin sen järjestykseen. Murisin ja melkein onnistuin puremaan sitä sormesta. Siitäs sai, tarvitseeko sitä joka paikkaan tirkistellä. Kaikesta huolimatta se antoi terveydentilastani positiivisen lausunnon. Tämän lisäksi se onnistui pistämään minua jollain kammottavalla terävällä kaulanahkaan. Antoi muka jonkun rokotuksen. Eläinrääkkäystä: sanon minä! Sain kuitenkin siltä koirankeksin palkinnoksi (nam!) Olen kuulema myös tulossa murrosikään, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Ymmärsin, että koiven nostaminen jotenkin liittyisi siihen. Loppupäivä onkin mennyt aamupäivän koetuksesta toipumiseen.

Aamukävelyllä tulin miettineeksi sellaista hassua asiaa, että koiran kanssa ihmiset tutustuvat paremmin toisiinsa. Teimme vain noin puolen tunnin lenkin, mutta sinä aikana emäntä kerkisi keskustella jo useaan otteeseen eri ihmisten kanssa. Eräs täti jopa innostui keksimään minulle uutta nimeä sen jälkeen kun oli kuullut virallisen nimeni. Ehdotti minusta Zorroa. Minä tutustuin sillä aikaa näiden ihmisten koiriin. Ja minun ansiotanihan se tietysti oli, että ylipäätään pysähdyttiin. Minä haluan aina tervehtiä vastaantulevia koiria. Ihmiset juttelevat puistossa keskenään vain, jos niillä on koirat mukana. Kohta me alamme tuntea koko puiston koiraporukat ja ne tuntevat meidät. Mukavaa!
Kirjoitettu 5.3.2010

Minä olen uros!

Tänään on erittäin merkittävä päivä elämässäni. Kuuden kuukauden ja yhdeksän päivän ikäisenä nostin tänään ensi kertaa koipea kuten kunnon uroskoiran kuuluu. Olin itsekin hieman hämmentynyt, mutta kaikki kävi jotenkin ihan luonnostaan. Tapahtumahetkellä (kello 16:29) olin Cinquantenairen puistossa Brysselin keskustassa. Tarkka tapahtumapaikka oli suuren moskeijan edustalla puistokäytävällä. Siinä se vaan koipi nousi. Täytyy tosin tunnustaa, että seuraava kerta ei enää mennytkään ihan niin hyvin, olin lentää kumoon ja sen takia loppumatkasta tein vielä suosiolla "tyttöpissat". Nyt kuitenkin tiedämme kaikki, että minä osaan jo... Tässä siis päivän tärkeimmät uutiset. Emäntä oli ostanut tapahtuman kunniaksi oikein kakunkin, vaikka mistähän se tiesi ostaa kakun jo etukäteeen? (emännän kommentti: en tiennytkään, kaupassa vaan sattui olemaan niin herkullista vadelmakakkua, että oli pakko ostaa). Olen tosi ylpeä itsestäni ja minulla on nyt tosi "miehekäs" olo! Olen myös aivan uuvuksissa, taidan mennä tänään ajoissa nukkumaan.

PS. Olen myös jo niin iso koira, etten enää viitsi maistella mitään lasinpaloja. Nyt puutikut ja pienet puunoksat ovat in.
Kirjoitettu 1.3.2010

Sunnuntaifilosofiaa

Minä täällä taas märkänä sateen keskellä. Ottaa niin aivoon, että tein tänään pisut ja kakat sisälle olohuoneeseen sillä aikaa kun isäntäväki oli pelaamassa tennistä. Ei oltu tyytyväisiä - sen voin kyllä kertoa. Minulla on kai sateenkin takia ollut tänään ja eilen aika huono päivä, jotenkin hermostuttaa eikä osaa yhtään rauhoittua. Eilen jyrsin hermostuksissani olohuoneen seinää. Se vaan maistui jotenkin niin hyvältä ja sai emännän kiihdyksiin. Ainakin sain haluamaani huomiota. En totta puhuen viitsi jyrsiä mitään huonekaluja tai seiniä silloin kun olen yksin. Mitä hupia siinä olisi, kun kukaan ei vedä pultteja. Minä jyrsin vain kun haluan, että emäntä leikkii minun kanssani eikä esimerkiksi ripusta vaan tyhmänä pyykkejä kuivumaan tai jotain muuta outoa ihmishommaa. Onko niitä vaatteitakin aina pakko pestä, puhumattakaan minun petistäni? Pesun jälkeen peti haisee aina ihan kamalalle ennen kun saan siihen siirrettyä oman tutun hajun - ja sitten onkin taas pian pyykkiaika. Oi tätä koiranelämää!

Kuulin muuten, että pääsen pian Suomeen lomalle. Menen kuulema lentokoneella. Millaistahan sekin mahtaa olla? Hiukan jo jännittää, enkä sitäpaitsi vielä ikinä ole käynyt Suomessa. Siellä on kuulema naapurissa monta koiraa. Se kuulostaa hauskalta, koirakavereita ei koskaan ole liikaa. Täällä ei oikein ole helppoa tutustua muihin hakkuihin. Puistossa voi vaan nopeasti nuuhkaista toisia koiria - jos edes sitä. Jotkut eivät edes uskalla tulla luokse. Emäntä väittää, että muut koirat pelkäävät sitä kun teen pentumaisia äkkiliikkeitä. Katson ensin rauhassa ja sitten yhtäkkiä alan poukkoilla edestakaisin ja leikin hyökkääväni toisen kimppuun. Jotkut vanhemmat koirat eivät voisi vähempää välittää pienistä pennuista kuten minä, ne purjehtivat vain kuono pystyssä ylväästi ohi. Minua taas kiinnostavat kaikenlaiset muut koirat aivan hurjasti.
Kirjoitettu 28.2.2010

Sataa, sataa ja aina vaan sataa

Ei huvita mennä ulos, turkki kastuu ja alkaa haista pahalta. Emäntä ei yhtään tajua, etten haluaisi kastella itseäni ulkona. Kävisin mielummin vain nopeasti asioilla ja tulisin sitten saman tien takaisin. Ei mene viesti perille, vaikka teen stopin ja laitan tassut tanaan. On niin ikävä ilma, että edes ruoka ei maistu... Onneksi olen suurimman osan päivää saanut vain makoilla nojatuolissa ja sohvalla. Imuri ja muut siivoustouhut kyllä hieman häiritsivät rauhaani. Imurille ja varsinkin mopille pitää rähistä joka kerta - ärsyttäviä kapineita!
Kirjoitettu 26.2.2010

Minä ja perheeni

Olen Inffe, puolivuotias ranskanbulldoggiuros Brysselistä. Virallinen nimeni on Inferno de la Ferme de Marlene. Inferno tarkoittaa "helvettiä" ja emäntäni oli kuuleman mukaan hiukkasen kauhuissaan, kun tajusi minkä nimisen koiran oli varannut. Hän kertoi toivoneensa, ettei nimi olisi enne, ja ettei hänen tarvitsisi koskaan katua minun hankkimistani. En kyllä usko, koska voin aivan vaatimattoman rehellisesti kertoa, että olen jo nyt onnistunut viemään hänen sydämensä aivan kokonaan.
Synnyin Belgiassa Antwerpenin lähellä koiraisin ja -äidin ainoaksi pennuksi. Sain asustella lapsuudenkodissani aika pitkään, mutta sitten yhtäkkiä tämän vuoden alussa muutin maalta kaupunkiin ja sain uuden kodin. Uusi perheeni on suomalainen ja koostuu äidistä ja 9-vuotiaasta pojasta. Ensin oli tietysti kauhea ikävä vanhaa perhettä ja muita koiria. Pian huomasin kuitenkin, "et on nää suomalaisetkin ihan tolkun porukkaa", vaikka niiden kieli kuulostikin alussa ihan siansaksalta. Nyt ymmärrän jo suomea tosi hyvin - paremmin kuin annan emäntäni ymmärtää.
Olen vielä niin pentu, että haluan maistaa kaikkea mitä eteeni tulee. Emäntä on saanut pari kunnon hepulia, kun olen maistellut mm lasinpaloja kadulla. Ne olivat kyllä itse asiassa aika pahoja - jotenkin teräviä ja mauttomia. Ei kai niiden takia olisi tarvinnut silla lailla vouhottaa! Korvien putsaus on YÖK ja kynsien leikkaus - siitä on turha haaveillakaan, koska silloin minä suutun ja se ei ole leikin asia. Suihku tai kylpy on ok. Sinne voisin mennä vielä uudestaankin, vaikka kyllä minä siitäkin aika shown onnistuin järkkäämään. Karkasin huvikseni pari kertaa ammeesta. Kuten huomaatte, olen minä aika velikulta. Ajattelin aloittaa blogin, koska pienen koiran elämä suuressa kaupungissa on aika hauskaa ja mielenkiintoista. Tervetuloa tutustumaan kanssani koiranelämään Brysselissä!
Kirjoitettu 25.2.2010

Minä itse