Hyvää alkanutta vuotta 2013

Nyt on taas uusi vuosi ja uudet kujeet... Tässä joulun aikana ja vuoden vaihteessa ehdin taas käväistä toisessa kotimaassanikin eli Suomessa. Saavuimme hyytävään pakkaseen muutama päivä ennen joulua. Lento oli perillä yöllä, joten emme jatkaneet suoraan eteenpäin, vaan yövyimme tasokkaasti Kalastajatorpalla Helsingissä. Siinä on hotelli minun makuuni! Kun saavuimme puolen yön jälkeen hotellihuoneeseen, heti ensimmäiseksi huomasimme kuinka hienosti koiravieraat toivotettiin tervetulleeksi. Minulle oli varattu oma peti ja kuppi. Ehkä ainoa miinus voisi tulla siitä, että kuppi oli tyhjä eikä suinkaan täynnä herkkuja! Jos kupissa olisi ollut herkkuja antaisin arvosanan 10+, nyt annan ehkä vain 10- herkkujen puuttumisen takia. Mutta vakavasti puhuen, tämä on ainoa hotelli (ja olen sentään yöpynyt melko monessa hotellissa kolmevuotisen elämäni aikana), jossa minut oli otettu huomioon. Laskuun kyllä aina lisätään joko isompi tai pienempi summa koiran majoittamisesta, mutta koskaan ei ole ollut omaa petiä ja kuppia varattuna. Voin suositella erittäin lämpimästi kaikille koirakavereille tuota hotellia.
Lumi on sitten aina yhtä ihanaa. Minä kierin ja pyörin lumessa oikein koko pienen koiransydämeni kyllyydestä aina kun siihen oli mahdollisuus. Turkkikin oli sen jälkeen niin raikas, että ei ikinä täällä Belgian vesisateessa moiseen tulokseen pääse. Lumessa on vain se negatiivinen puoli, että se kerääntyy usein ikävästi polkuanturoiden väliin ja silloin minua sattuu. Joskus tuntuu kuin veitsellä leikattaisiin koko tassua. Emäntä yrittää auttaa puhdistamalla lumet tassusta, mutta minä en oikein edes tajua sen yrittävän auttaa, vaan saatan vahingossa murahtaa sille. Onneksi sentään yleensä vain yksi tassu kerrallaan on täynnä lunta. Siinä minä sitten keikun eteenpäin kolmella tassulla, kunnes emäntä auttaa tai lumi lähtee itsestään pois.
Toinen mukava asia Suomessa on se, että nykyisin minuun aikuiseen fiksuun koiraherraan luotetaan niin paljon, että saan kirmata mummolan pihalla ilman hihnaa. Jopa pappa uskalsi tällä kertaa antaa minun liikkua vapaasti. Se oli autuutta se. Aikaisemmin eivät antaneet, kun luulivat minun juoksevan suoraan maantielle auton alle. Ehkä pentuna saatoin joskus sellaista yrittääkin ja ikäänkuin menettää luottamuksen... mutta nyt olen viisas aikuinen. Minä näytän pihalla miten nopeasti pääsen ulko-ovelta takapihalle. Minä juoksen kuin rasvattu salama tai tykinkuula ja mummo katsoo ikkunasta ja nauraa. Senkin mielestä minulla on hauskaa :)
Mummo ja pappa tykkäävät minusta kyllä tosi paljon. Mummolassa saa aina herkkuja ja ne ovat hirveän huolissaan siitä, että Inffe on varmasti saanut tarpeeksi ruokaa. Joskus minä katson vetoavasti ja olen olevinani hirveän nälkäinen, vaikka olisin juuri kotoa lähtiessä syönytkin. Sillä tavalla voi saada ylimääräisen annoksen HK:n sinistä, mutta vähintään pari hannatädin kakkua tulee aina. Kun ihmiset asettuvat pöytään, minä olen paikalla salamana kerjäämässä. Jotain siinä ihmiset yrittävät tuhista, että ne muka syö nyt ja ei koirat saa työntää kuonoaan pöytään. Höpö, höpö - jos pöydässä tuoksuu herkullinen kinkku tai vaikka pizzakin, niin miten voi olettaa, että minä vaan makaisin lattialla kuin lahna, enkä tekisi mitään.
Sain muuten joulupukilta pari asustetta talven kylmyyteen. No, menetteleväthän ne, mutta parhaat lahjat olivat tälläkin kertaa kovia paketteja. Niissä oli herkkuja ja leluja. Villapaita tuntui päällä niin hassulta, että kiemurtelin siitä ulos parikin kertaa. Emäntä ihmetteli aikalailla silloin, kun oli kotoa lähtiessä pukenut minulle päälle villapaidan, mutta mummolan pihalle hyppäsin autosta hame päälläni... Siinä sitä onkin ihmettä kerrakseen! Toisen kerran villapaita vaan kummasti putosi päältäni lumihankeen pulkkamäessä. Minä en kyllä edes laskenut, vaan katsoin lasten touhuja ja touhotin omiani. Olen aika taitava. Kokeilkaapas vaikka pakkopaitaa, niin saan varmasti senkin otettua pois!
Eilen sitten pitkän matkustamisen jälkeen saavuimme takaisin Belgian kotiin. Ensin tultiin bussilla lentoasemalle ja siellä minut sitten taas erotettiin perheestäni ja vietiin ruumaan. Siitä minä en kyllä ihan kamalasti tykkää, koska ei aina ole edes matkaseuraa. Nytkin sain olla ihan yksin. Ja peitto oli makkaralla kuljetuslaatikossani niin, etten edes voinut kunnolla nukkua. En saanut sitä suoristettua itse. Eilisen matkan jälkeen minua vähän ketutti. Mutta bussimatka oli ihan kiva. Minulla on sellainen taito, että jos joku minuun kiinnittää yhtään huomiota ja haluaa taputtaa, annan heille heti kaiken huomioni ja villiinnynkin ehkä vähän hyppimään ja nuolemaan. Käytiin jossain vaiheessa matkaa pisutauolla ja kun tulin takaisin bussiin, moni ihana ihminen halusi taputtaa ja paijata. Sanoivat, että onpa siinä söpö koira. Minä olin rinta rottingilla koko matkan sen jälkeen. Mutta on paljon niitäkin ihmisiä, jotka katsovat nenänvarttaan pitkin. Sellaisiin en kiinnitä mitään huomiota. Saavat minun puolestani hapantua omissa liemissään. Minä olen minä ja mennä porskutan samaan bulldoggimaiseen tyyliin myös tämän alkaneen vuoden aikana. Ugh, olen taas puhunut ja nyt painun ansaitulle lepotaolle - sohvalle tietenkin.

BRRR... Ilmat ovat jo viilentyneet täällä Belgiassakin. Viime viikonloppuna oli vielä yli 20 astetta lämmintä, mutta nyt alle 10. Aamulenkillä tassuja suorastaan paleltaa. Huomenna tämä ranskispoika lähtee taas Saksanmaalle. Perheellä on lomaviikko ja mennään nyt näin alkuun käymään Aachenissa yön yli. On varattu hotelli, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Olisikohan siellä jotain herkkuja odottamassa koiravieraita? Bis bald!

Kokemuksia Saksasta

Minä onneton unohdin kertoa hyvin tärkeän asian paluumatkastamme Saksan kautta Belgiaan. Saksassa kohdellaan koiria kuin kuninkaita moottoriteiden varsilla olevilla huoltoasemilla ja niiden ravintoiloissa. Minulle kiikutettiin heti vesikuppi, kun pääsimme ravintolan pöytään (tai siis pöydän alle). Hetken päästä sain toisenkin vesikupin toisesta ravintolasta. Ruuanostopaikkoja oli useampi vierekkäin, että ihmisillä olisi valita mitä syödä. Eivät olleet huomanneet, että minulla oli jo yksi kuppi... Harmi vaan kun ei oikein janottanut - vai olinko sittenkin niin ihmeissäni moisesta luksusluokan palvelusta, etten osannut edes nauttia tarjottuja juomia. Emäntä ei edes ollut tiennyt aikaisemmin, että minä pääsen mukaan ravintolaan. Olin useimmiten joutunut odottamaan autossa ja kerran ihmiset hakivat ruuat ulos ja söimme sitten ulkopöytien ääressä. Taisi olla juuri siinä ulkona syödessämme kun emäntä huomasi muiden vievän koiria sisään ja otti tietysti minutkin heti seuraavalla kerralla mukaan. Tässä siis tiedoksi kaikille Euroopan-matkaajille. Koirat saa viedä huoltoasemien ravintoloihin ainakin Saksassa. Palvelu oli niin hyvää, että voin kai mainostaakin heitä ihan ilmaiseksi tässä blogissani. Minuun vaikutuksen tehnyt paikka on Rasthof Resser Mark Gelsenkirchenissä.

Kesämuistoja

Moikka kaikki tassuttelijat ja muut ystävät! Kesä vierähti taas Suomessa ja nyt olemme palanneet arkeen ja Belgiaan. Ei sitä enää muistakaan olleensa lomalla. Niin kovaa tämä talonvahdin homma on, että muutamassa viikossa olisi jo uusi loma tarpeen... Suomessa oli vähän kurjat kelit, mutta kyllä siellä onneksi aurinkokin paisteli välillä. Uiminen tosin jäi tänä kesänä yhteen erittäin väkinäiseen kastautumiseen. Ei vaan huvittanut mennä veteen kun ei ollut kunnon hellettä. Kävimme vähän reissuamassakin ympäri Suomea. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Ouluun ja Kuusamoon. Oulussa oli ihana houkutteleva hiekkaranta, jonne tietysti oli koirilta pääsy kielletty. Syrjintää! Minä olisin niin halunnut juosta ja kieriskelläkin hiekassa. Ehkä siellä olisin jopa voinut mennä uimaan, mutta kun en päässyt edes lähelle vettä! Oulusta suunnattiin kohti Kuusamoa ja heti parinkymmenen kilometrin jälkeen alkoi tiellä olla poroja. Oli siinä minulla ihmettelemistä. Emäntäkin joutui ajelemaan hiljemmin kuin yleensä, ettei tule kolaria porojen kanssa. Kuusamossa yövyimme kylpylässä eikä sinne kylpyosastolle taaskaan päästetty koiria. On tämä koiran elämä välillä ankeaa. Ihmiset saavat polskutella ja saunoa, mutta minun pitää vaan maata hotellihuoneessa. Ja minä kun niin tykkäisin saunoa.Syntymäpäiviäkin juhlittiin Suomen reissulla. Täytin jo kolme vuotta. Koiravieraita ei ollut, mutta kolme ihmisvierasta plus oma väki. Sain oikein hienon kakun, jonka hotkaisin samantien. Matkustimme takaisin Belgiaan laivalla Gdynian kautta Rostockiin. Huh, onneksi minä en joutunut menemään maihin Puolassa. Oli jokseenkin ankean näköistä seutua. Koirilla ei ole laivalla järjestettyä ruokailua, mutta emäntä salakuljetti minulle joka kerta syömässä käydessään jotain herkkuja. Aamulla sain muutaman nakin tai lihapullan ja päivällä jotain muuta herkkua. Ei hassumpaa!
Matkalta taitaa olla muutama kuvakin tähän lisättäväksi.

 Tässä syön synttärikakkua uusi panta kaulassa.

Sain hienon luulelun lahjaksi.

 

Poroja oli Lapissa tiet täynnä.

Isäntäväki pääsi husky-farmillekin.

Hepskukkuu! Brysseliin on sitten vihdoin tullut ainakin väliaikaisesti kesä. Jo sitä on odoteltukin. Lenkkeily tosin käy aika paljon kunnolle tälläisellä yli 25 asteen helteellä. Ei meinaa jaksaa kovin pitkään patikoida. Joskus köllähdän nurmikolle kesken rasittavan lenkin. Eilen illalla meidän koko perhe ja pari ystäväämmekin oli kutsuttu belgialaisen naapurimme puutarhaan aperitiiveille. Minutkin päästettiin armollisesti aidan taakse heidän puolelleen. Sain tietysti innosta piukeana hirveän juoksuhepulin ja siinä tohinassa meinasi kaatua pöytää ja tuoliakin. Emäntä vei minut aika pikaisesti takaisin omalle puolellemme. Se ei minua miellyttänyt laisinkaan. Katselin kateellisena aidan takaa ja päästin pari kumeaa haukkuakin. Naapurit nimittäin luulevat virheellisesti, etten osaisi ollenkaan haukkua. Nytpä sitten sekin erehdys tuli korjattua. Kun aikani mesoin meidän puutarhamme puolella, pääsin taas takaisin naapuriin. Tällä kertaa osasin olla juoksematta liikoja, kävin vaan nuuhkimassa ja merkkamassa puutarhan eri puolilta. Keskellä oli kalalammikko, joka kiinnosti minua suuresti jo alusta alkaen. Jossain vaiheessa sammakko hyppäsi veteen. Se taisi viedä huomioni niin, että molskahdin itse perässä. Tai ehkä pitäisi vaan sanoa suoraan, että päätin käydä pikaisella uinnilla, koska ilma oli niin tuhottoman kuuma. Siellä minä sitten seisoin vihertävässä, leväisessä vedessä tassut uponneena mutalikkoon enkä päässyt lammikosta pois. Oli hiukkasen nöyryyttävää joutua emännän pelastamaksi. Hän ryntäsi kiskomaan minut ylös - ei sentään itse hypännyt perään limaiseen veteen. Varmaan kalatkin ihmettelivät, että mikäs karvaturri se tänne meidän lammikkoon muutti asumaan. Kaikki vieraat lakosivat lammikon vierestä, kun minä pääsin sieltä ylös ja aloin puistella turkkiani. Emäntä toi minut tämän ikävän tapauksen jälkeen kotiin lepäämään - tällä kertaa minut pistettiin ihan sisätiloihin omalle paikalleni. Vähän otti päähän, kun sillä tavalla menin kastelemaan itseni. Kaikki luulevat nyt, että putosin lammikkon muka vahingossa. Suihkukin taitaa olla tänään ohjelmassa helluntain kunniaksi. Emäntä väitti aamulla, että haisisin jotenkin oudolle tuon lammikkoseikkailuni jälkeen. Eipä tällä kertaa muuta. Uusia seikkailuja odotellessa... Yours truly, Inferno

Saunakoira Inffe

Suomen loma on sujunut oikein hienosti. Olen herkutellut paljon ja uusi ihastukseni on saunassa makoilu, kuten jo aikaisemmin vähän vihjailin. Olen todella tykästynyt saunaan. Makaan alimmalla penkillä ja nautin. Kuvia varten nousin kuitenkin myös vähän ylemmäksi poseeraamaan...
Olen myös nauttinut lumesta. Hanki kantoi minua loman alussa, mutta nyt se upottaa jo ikävästi. Olenkohan syönyt liikaa herkkuja - ehkä kuitenkin syynä on ilman lämpeneminen... Laitan mukaan pari kuvaa, että uskotte minun olleen oikeasti saunassa.

Onko Mikkeliin mänijöitä?

Bussi lähti justiinsa ja minä pelkäsin jääväni kyydistä. Siksi minulla oli eilen Helsinki-Vantaan lentoasemalla niin julmettu kiire päästä bussiin, että meinasi pari ihmistä jäädä suorastaan jalkoihin. Olipa se matka... mutta nyt olemme koko poppoo turvallisesti Suomen kodissa. Eilen illalla matkustin taas viihtyisässä (huomaa pieni ivallinen sävy!) kuljetuslaatikossani lentokoneen ruumassa Suomeen. Lentokentällä lorvimme pari tuntia päästäksemme matkustamaan tupaten täydessä bussissa reilut paristaa kilometria. Bussi oli niin täynnä rojua, että osa matkustajien tavaroista piti ottaa bussin sisälle. Kuulin, ettei se olisi ihan laillista ja minua vähän pelotti. Onneksi itse olin turvassa bussin takaosassa emännän jaloissa niin, etten minä ainakaan olisi matkalaukkuja saanut niskaani, jos jotain olisi sattunut. En suostu toista kertaa moisella bussilla matkustamaan. Ensi kerralla tulen vaatimaan, että vuokraamme auton. Joku taso se sentään pitäisi meidänkin perheessämme olla. Jos ihmiset eivät sitä ala ymmärtää, minun on pidettävä huolta asiasta.
Olen muuten viime aikoina saanut kuulla useammankin kerran hyvin ikäviä kommentteja siitä, että muka haisisin pahalle ja olisin jossain määrin likainen. Olen kuullut puhuttavan "koirapyykistä" useammankin kerran, mutta emännällä ei ole ollut aikaa tai intoa antaa minulle suihkua. Tänään hän sitten raahasi minut kanssaan saunaan ja suihkuun. Suihku ja korvien putsaus oli yhtä ikävää kuin ennenkin, mutta koettelemuksen jälkeen sain lekotella hetken saunan alalauteella ja itse asiassa nautin siitä kovasti. Suikun jälkeen turkki alkaa mukavasti kuivua lämpimässä saunassa. Nyt on kivan raukea olo lötkötellä sohvalla ja nauttia elämästä. HK:n sinistä jos vielä voisitte kiikuttaa tänne päin, niin elämä alkaisi olla jopa suorastaan täydellistä. Ja sitten joku mukava ranskistypykkäkin olisi kiva saada seuraksi - mutta se taitaa olla jo liikaa vaadittu :)