Nyt otti ohraleipä...

Nyt kyllä on Inffe-pojan asiat aika huonolla mallilla. Olen loukannut selkäni. Se ehkä pamahti joitakin viikkoja sitten, kun luiskahdin yläkerran portaita alas. En tosin heti sen jälkeen tuntenut mitään pahempaa kipua, mutta lääkäri sanoi, että se saattoi olla alku välilevytyrälle, joka minulla nyt siis on ja joka kuulema leikataan. Minä olen aivan puulla päähän lyöty, mutta niin on emäntäkin. Olen ollut tähän asti aina niin terve. Kaikki alkoi siitä, että tällä viikolla rupesi olemaan jotenkin hankala olo. Alkoi sattua kylkiin ja vähän joka paikkaan. Keskiviikkona takajalat menivät alta. Kävely oli aika vaikeaa ja kipu sietämätöntä. Emäntä yritti jossain vaiheessa pistää päälleni vilttiä ja sekin sai minut ulvomaan tuskasta. Se kuvaa aika hyvin sitä, miten vietävästi sattui! Ei puhettakaan, että olisin antanut kenenkään kantaa minua. Eläinlääkäri osasi nostaa aika hyvin minut tutkimuspöydälle, mutta kyllä minä sillekin sanoin pari valittua murinaa kivun takia. On minua nyt tutkittu. On tainnutettu kaksi kertaa röntgenkuvia varten. Eilen oli viimeisin tutkimus. Lääkäri kiskoi etutassuani sivulle tipan laittoa varten ja minä murisin ja ärisin hänelle. Mokomakin tomppeli. Emäntä yritti selittää, että sitä sattuu, mutta lääkäri oli vain sitä mieltä, että minussa on luonnetta. Niin onkin, mutta se sattui. Emäntä tiesi, koska oli nähnyt kuinka meidän vakioeläinlääkäri tutki minut edellisenä päivänä. Hän venytteli ja vanutteli käpäliä joka suuntaan ja erityisesti vasemman etutassun kohdalla nostin hänelle aikamoisen älämölön. Siitä hän osasi tietää, missä on pahimmat ongelmat. En ärissyt ollenkaan niin paljon muiden tassujen kohdalla. Mutta tämä eilinen mukamas joku erikoislääkäri, neuropaatti tai joku neropatti, ei kyllä tajunnut ollenkaan missä mennään. Siitä seurauksena se, että minusta oikein varoteltiin etukäteen henkilökuntaa. On nimittäin mentävä tuonne klinikalle uudestaan maanantaina, koska on se leikkaus. Toivottavasti ihmeparanen ennen sitä. Emäntä kuulema jättää sinne aikaisemmin, mutta hänen pitää ottaa minut pois kuljetuslaatikosta, koska henkilökunta ei uskalla tehdä sitä. Mikä paikka tuo tuommoinen on, jos tällaisia rauhaa rakastavia, ystävällisiä ja ihmisrakkaita koiranpoikia siellä pelätään? Enhän minä mitään tee paitsi tietysti, jos oikein sattuu - silloin sanon valittuja sanoja. Mutta en kai minä nyt ketään ala sen takia puremaan. Höh, sanon minä. Nyt makaan lääkärin määräyksestä vankina kuljetuslaatikossani. Ei saa liikkua ja ulkonakin saa käydä asioilla vain tosi pikaisesti. Kumma tunne, kun nostaa koipea ja jalat pettävätkin alta. Takamukseni näyttää eilisen jälkeen siltä kuin sinne olisi tehty luukku ja käpälästäkin se neropatti ajoi piikkiään varten karvat. En edes uskalla ajatella miltä näytän leikkauksen jälkeen. Varmaan sen jälkeen voidaan puhua uudesta rodusta: karvaton ranskalainen bulldoggityyppinen koira...EEEEIIII!

Lomatunnelmissa

Heippa kaikki!
Ihmisten lomat on nyt sitten lusittu. Minulla tosin loma jatkuu ja siitä perheeni taitaa joskus olla suorastaan kade. Toiset lähtevät töihin ja kouluun, mutta minäpä saan jäädä makoilemaan kotiin. Sohvalle minua ei tosin päästetä yksin ollessani, vaan joudun tyytymään omaan petiini, mutta hyvä se on petikin. Pääasia on kuitenkin se, että voi ottaa rennosti sillä aikaa kun muut ansaitsevat muonarahaa.
Olimme jälleen autolomalla Suomessa. Ajoimme Belgiasta Saksaan Travemündeen ja siitä menimme Finnlinesin rahtilaivalla Helsinkiin. Ehkä minusta löytyy joku kuvakin laivalla. Ilma Suomessa oli lämmin kun saavuimme sinne heinäkuun alussa. Jonkin ajan päästä viileni vähäksi aikaa enkä minäkään sitten halunnut edes kokeilla uimista. Oli meillä loppulomasta taas lämmintäkin, mutta en uinut tänä kesänä. Joskus ihan tykkäsinkin uimisesta, mutta nyt ei huvittanut. Emäntä yritti pari kertaa viedä rantaan ja ihan pakotti minut kastelemaan tassuni, mutta minä halusin vain mahdollisimman nopeasti kuivalle maalle.
Minusta emme tehneet lomalla mitään erikoista. Olimme vaan Suomen kodissa ja mummolassa. Siellä olin usein hoidossa sillä aikaa kun ihmiset halusivat mennä jonnekin ilman minua. Ei se haitannut, sillä mummolassa saa aina herkkuja. Mummo oli taas leiponut ihan minua varten hannatädin kakkuja eikä niitä kukaan muu saanut syödä. Ikävä kyllä mummolle oli käynyt joku laskuvirhe, koska pikkuleivät loppuivat harmittavasti pari päivää ennen lomamme loppua. Uusia hän ei enää halunnut leipoa, koska oli mukamas niin kuuma. Toinen Suomi-herkku minulla on HK:n sininen ja sitä sainkin joka päivä - ainakin jos pääsin mummolaan. Kyllä minulla on melkoiset koiranpäivät lomilla. Aina on joku hellimässä ja silittämässä ja kertomassa minulle miten hieno ja erityinen koira minä olen. Kyllä sellaista kelpaa kuunnella. Ei sen puoleen, ei minulla kotioloissakaan ole valittamista. Paitsi ehkä nyt parista ensimmäisestä kotipäivästä voisin valittaa. Emäntä vaan huhkii hullun lailla, siivoaa joka nurkan ja jopa siirtelee huonekaluja. Minä vaan makaan sohvalla ja katson tuota menoa kauhulla. Minunkin sohvaani se siirteli, mutta pisti onneksi takaisin paikalleen. Urakan jälkeen se onkin sitten ihan kanttuvei ja minun lenkkini minimaalinen. Illalla se tosin otti takaisin ja vei minut niin pitkälle lenkille, että kotiin tultuamme lysähdin eteisen viileille laatoille hiukan henkäisemään. En minä väsynyt ollut, vain hieman yllättynyt siitä, että emäntä sellaisen rumban jälkeen vielä jaksoi kiertää niin pitkän matkan. Ja kellokin oli yli yksitoista. Mutta kyllä se uskaltaa, koska minä olen turvana. Jos joku hämärähemmo yrittäisi kimppuun, saisi maistaa minun hammaskalustoani. Luulen niin.

Tässä minä laivan hytissä rentoutumassa sängyssä, missäs muualla! En kai minä pölyisellä lattialla ala nukkumaan. Oli muuten meheviä hajuja hytti täynnä. Piti ihan tarkistaa sängyn aluskin moneen kertaan. Taisi olla joku tytteli ennen minua tuossa samassa hytissä. Sen verran sekaisin minä menin tuoksuista!

Hei kaikki kamut! Mulla on ollut kamala ikävä teitä, mutta mokoma emäntä-mamma ei saa aikaan kirjoittaa mun juttuja ylös. Kuviakin se ottaa koko ajan, mutta ei laita niitä tänne. Ette pääse näkemään miten minä komistun päivä päivältä. Mahdoton mamma! Osti se kuitenkin minulle uuden sohvan, siitä kiitän ja kumarran! Minulla on nyt uusi ikioma kahden istuttava musta nahkasohva. Ehkä saatan joskus jonkun mukavan vieraan ottaa siihen seurakseni istumaan, koska olen hyvin sosiaalinen ja solidaarinen bulldoggi. Pitää varmaan ottaa kuva siitäkin tänne blogiini.
Ilmat ovat muuten olleet todella ankeita. Taitaa tulla talvi uudestaan! Lehti tosin on jo puussa. Kehnolla ilmalla ei niin harmita, että pääsen vain aika pienille lenkeille. Emännällä on koipi kipeä, joten minäkin joudun kärsimään. Ei kiva! Minulla taas on koivet ja kaikki muutkin paikat priimakunnossa ja jaksaisin kävellä vaikka sata kilometriä - tai ainakin kymmenen... varsinkin jos siellä määränpäässä odottaisi joku mukava tytteli.

Tässä minulla on kevättä rinnassa!

Tässäpä minä tomerana matkalla Suomeen pääsiäislomalle

Isäntäväen suosikkijuomaa vaan vahdin, ettei kukaan vie... ja sohvakin on vielä se vanha

Hyvää alkanutta vuotta 2013

Nyt on taas uusi vuosi ja uudet kujeet... Tässä joulun aikana ja vuoden vaihteessa ehdin taas käväistä toisessa kotimaassanikin eli Suomessa. Saavuimme hyytävään pakkaseen muutama päivä ennen joulua. Lento oli perillä yöllä, joten emme jatkaneet suoraan eteenpäin, vaan yövyimme tasokkaasti Kalastajatorpalla Helsingissä. Siinä on hotelli minun makuuni! Kun saavuimme puolen yön jälkeen hotellihuoneeseen, heti ensimmäiseksi huomasimme kuinka hienosti koiravieraat toivotettiin tervetulleeksi. Minulle oli varattu oma peti ja kuppi. Ehkä ainoa miinus voisi tulla siitä, että kuppi oli tyhjä eikä suinkaan täynnä herkkuja! Jos kupissa olisi ollut herkkuja antaisin arvosanan 10+, nyt annan ehkä vain 10- herkkujen puuttumisen takia. Mutta vakavasti puhuen, tämä on ainoa hotelli (ja olen sentään yöpynyt melko monessa hotellissa kolmevuotisen elämäni aikana), jossa minut oli otettu huomioon. Laskuun kyllä aina lisätään joko isompi tai pienempi summa koiran majoittamisesta, mutta koskaan ei ole ollut omaa petiä ja kuppia varattuna. Voin suositella erittäin lämpimästi kaikille koirakavereille tuota hotellia.
Lumi on sitten aina yhtä ihanaa. Minä kierin ja pyörin lumessa oikein koko pienen koiransydämeni kyllyydestä aina kun siihen oli mahdollisuus. Turkkikin oli sen jälkeen niin raikas, että ei ikinä täällä Belgian vesisateessa moiseen tulokseen pääse. Lumessa on vain se negatiivinen puoli, että se kerääntyy usein ikävästi polkuanturoiden väliin ja silloin minua sattuu. Joskus tuntuu kuin veitsellä leikattaisiin koko tassua. Emäntä yrittää auttaa puhdistamalla lumet tassusta, mutta minä en oikein edes tajua sen yrittävän auttaa, vaan saatan vahingossa murahtaa sille. Onneksi sentään yleensä vain yksi tassu kerrallaan on täynnä lunta. Siinä minä sitten keikun eteenpäin kolmella tassulla, kunnes emäntä auttaa tai lumi lähtee itsestään pois.
Toinen mukava asia Suomessa on se, että nykyisin minuun aikuiseen fiksuun koiraherraan luotetaan niin paljon, että saan kirmata mummolan pihalla ilman hihnaa. Jopa pappa uskalsi tällä kertaa antaa minun liikkua vapaasti. Se oli autuutta se. Aikaisemmin eivät antaneet, kun luulivat minun juoksevan suoraan maantielle auton alle. Ehkä pentuna saatoin joskus sellaista yrittääkin ja ikäänkuin menettää luottamuksen... mutta nyt olen viisas aikuinen. Minä näytän pihalla miten nopeasti pääsen ulko-ovelta takapihalle. Minä juoksen kuin rasvattu salama tai tykinkuula ja mummo katsoo ikkunasta ja nauraa. Senkin mielestä minulla on hauskaa :)
Mummo ja pappa tykkäävät minusta kyllä tosi paljon. Mummolassa saa aina herkkuja ja ne ovat hirveän huolissaan siitä, että Inffe on varmasti saanut tarpeeksi ruokaa. Joskus minä katson vetoavasti ja olen olevinani hirveän nälkäinen, vaikka olisin juuri kotoa lähtiessä syönytkin. Sillä tavalla voi saada ylimääräisen annoksen HK:n sinistä, mutta vähintään pari hannatädin kakkua tulee aina. Kun ihmiset asettuvat pöytään, minä olen paikalla salamana kerjäämässä. Jotain siinä ihmiset yrittävät tuhista, että ne muka syö nyt ja ei koirat saa työntää kuonoaan pöytään. Höpö, höpö - jos pöydässä tuoksuu herkullinen kinkku tai vaikka pizzakin, niin miten voi olettaa, että minä vaan makaisin lattialla kuin lahna, enkä tekisi mitään.
Sain muuten joulupukilta pari asustetta talven kylmyyteen. No, menetteleväthän ne, mutta parhaat lahjat olivat tälläkin kertaa kovia paketteja. Niissä oli herkkuja ja leluja. Villapaita tuntui päällä niin hassulta, että kiemurtelin siitä ulos parikin kertaa. Emäntä ihmetteli aikalailla silloin, kun oli kotoa lähtiessä pukenut minulle päälle villapaidan, mutta mummolan pihalle hyppäsin autosta hame päälläni... Siinä sitä onkin ihmettä kerrakseen! Toisen kerran villapaita vaan kummasti putosi päältäni lumihankeen pulkkamäessä. Minä en kyllä edes laskenut, vaan katsoin lasten touhuja ja touhotin omiani. Olen aika taitava. Kokeilkaapas vaikka pakkopaitaa, niin saan varmasti senkin otettua pois!
Eilen sitten pitkän matkustamisen jälkeen saavuimme takaisin Belgian kotiin. Ensin tultiin bussilla lentoasemalle ja siellä minut sitten taas erotettiin perheestäni ja vietiin ruumaan. Siitä minä en kyllä ihan kamalasti tykkää, koska ei aina ole edes matkaseuraa. Nytkin sain olla ihan yksin. Ja peitto oli makkaralla kuljetuslaatikossani niin, etten edes voinut kunnolla nukkua. En saanut sitä suoristettua itse. Eilisen matkan jälkeen minua vähän ketutti. Mutta bussimatka oli ihan kiva. Minulla on sellainen taito, että jos joku minuun kiinnittää yhtään huomiota ja haluaa taputtaa, annan heille heti kaiken huomioni ja villiinnynkin ehkä vähän hyppimään ja nuolemaan. Käytiin jossain vaiheessa matkaa pisutauolla ja kun tulin takaisin bussiin, moni ihana ihminen halusi taputtaa ja paijata. Sanoivat, että onpa siinä söpö koira. Minä olin rinta rottingilla koko matkan sen jälkeen. Mutta on paljon niitäkin ihmisiä, jotka katsovat nenänvarttaan pitkin. Sellaisiin en kiinnitä mitään huomiota. Saavat minun puolestani hapantua omissa liemissään. Minä olen minä ja mennä porskutan samaan bulldoggimaiseen tyyliin myös tämän alkaneen vuoden aikana. Ugh, olen taas puhunut ja nyt painun ansaitulle lepotaolle - sohvalle tietenkin.

BRRR... Ilmat ovat jo viilentyneet täällä Belgiassakin. Viime viikonloppuna oli vielä yli 20 astetta lämmintä, mutta nyt alle 10. Aamulenkillä tassuja suorastaan paleltaa. Huomenna tämä ranskispoika lähtee taas Saksanmaalle. Perheellä on lomaviikko ja mennään nyt näin alkuun käymään Aachenissa yön yli. On varattu hotelli, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Olisikohan siellä jotain herkkuja odottamassa koiravieraita? Bis bald!

Kokemuksia Saksasta

Minä onneton unohdin kertoa hyvin tärkeän asian paluumatkastamme Saksan kautta Belgiaan. Saksassa kohdellaan koiria kuin kuninkaita moottoriteiden varsilla olevilla huoltoasemilla ja niiden ravintoiloissa. Minulle kiikutettiin heti vesikuppi, kun pääsimme ravintolan pöytään (tai siis pöydän alle). Hetken päästä sain toisenkin vesikupin toisesta ravintolasta. Ruuanostopaikkoja oli useampi vierekkäin, että ihmisillä olisi valita mitä syödä. Eivät olleet huomanneet, että minulla oli jo yksi kuppi... Harmi vaan kun ei oikein janottanut - vai olinko sittenkin niin ihmeissäni moisesta luksusluokan palvelusta, etten osannut edes nauttia tarjottuja juomia. Emäntä ei edes ollut tiennyt aikaisemmin, että minä pääsen mukaan ravintolaan. Olin useimmiten joutunut odottamaan autossa ja kerran ihmiset hakivat ruuat ulos ja söimme sitten ulkopöytien ääressä. Taisi olla juuri siinä ulkona syödessämme kun emäntä huomasi muiden vievän koiria sisään ja otti tietysti minutkin heti seuraavalla kerralla mukaan. Tässä siis tiedoksi kaikille Euroopan-matkaajille. Koirat saa viedä huoltoasemien ravintoloihin ainakin Saksassa. Palvelu oli niin hyvää, että voin kai mainostaakin heitä ihan ilmaiseksi tässä blogissani. Minuun vaikutuksen tehnyt paikka on Rasthof Resser Mark Gelsenkirchenissä.

Kesämuistoja

Moikka kaikki tassuttelijat ja muut ystävät! Kesä vierähti taas Suomessa ja nyt olemme palanneet arkeen ja Belgiaan. Ei sitä enää muistakaan olleensa lomalla. Niin kovaa tämä talonvahdin homma on, että muutamassa viikossa olisi jo uusi loma tarpeen... Suomessa oli vähän kurjat kelit, mutta kyllä siellä onneksi aurinkokin paisteli välillä. Uiminen tosin jäi tänä kesänä yhteen erittäin väkinäiseen kastautumiseen. Ei vaan huvittanut mennä veteen kun ei ollut kunnon hellettä. Kävimme vähän reissuamassakin ympäri Suomea. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Ouluun ja Kuusamoon. Oulussa oli ihana houkutteleva hiekkaranta, jonne tietysti oli koirilta pääsy kielletty. Syrjintää! Minä olisin niin halunnut juosta ja kieriskelläkin hiekassa. Ehkä siellä olisin jopa voinut mennä uimaan, mutta kun en päässyt edes lähelle vettä! Oulusta suunnattiin kohti Kuusamoa ja heti parinkymmenen kilometrin jälkeen alkoi tiellä olla poroja. Oli siinä minulla ihmettelemistä. Emäntäkin joutui ajelemaan hiljemmin kuin yleensä, ettei tule kolaria porojen kanssa. Kuusamossa yövyimme kylpylässä eikä sinne kylpyosastolle taaskaan päästetty koiria. On tämä koiran elämä välillä ankeaa. Ihmiset saavat polskutella ja saunoa, mutta minun pitää vaan maata hotellihuoneessa. Ja minä kun niin tykkäisin saunoa.Syntymäpäiviäkin juhlittiin Suomen reissulla. Täytin jo kolme vuotta. Koiravieraita ei ollut, mutta kolme ihmisvierasta plus oma väki. Sain oikein hienon kakun, jonka hotkaisin samantien. Matkustimme takaisin Belgiaan laivalla Gdynian kautta Rostockiin. Huh, onneksi minä en joutunut menemään maihin Puolassa. Oli jokseenkin ankean näköistä seutua. Koirilla ei ole laivalla järjestettyä ruokailua, mutta emäntä salakuljetti minulle joka kerta syömässä käydessään jotain herkkuja. Aamulla sain muutaman nakin tai lihapullan ja päivällä jotain muuta herkkua. Ei hassumpaa!
Matkalta taitaa olla muutama kuvakin tähän lisättäväksi.

 Tässä syön synttärikakkua uusi panta kaulassa.

Sain hienon luulelun lahjaksi.

 

Poroja oli Lapissa tiet täynnä.

Isäntäväki pääsi husky-farmillekin.