Mamma torveilee kuvien kanssa

Tässä on nyt näitä kuvia, jos ne minnekään näkyy mamman torveilujen takia... Pyh! Seuraavan kerran mä lisään kuvat itse ikiomilla tassukoillani...

Ensimmäiset kolme kuvaa ovat Finnlinesin laivalta. Toiseksiviimeisessä patsastelen Orijärven rannan tuntumassa ja viimeisessä olen mummolakyttääjänä.

Pupurikasta päästäistä kaikille!

Puput juoksevat täällä Mikkelin Rantakylän kulmilla aivan alvariinsa. Niitä on kumman paljon - ei vaan meillä Belgiassa tuolla lailla puput pompi. Ja niitä on täällä kesälläkin, eivät ne ole mitenkään pääsiäisen kunniaksi minua tulleet moikkaamaan. Tosin niillä tuntuu olevan aikamoinen kiire toiseen suuntaan, kun näkevät minun tassuttelevan paikalle. Kumma juttu!
Tänään olin mummolassa syömässä lammasta ja arvatkaapa minkä eläimen siellä näin? Hevonen vei ratsastajaa mummolan ikkunan takana. Minä sain aikamoisen hepulin, vaikka olen tietysti ennenkin hevosia nähnyt. En ehkä ihan yhtä läheltä. Teeskentelin kakkahätää, että pääsin ulos tarkastamaan josko hevonen ilmaantuisi takaisin, mutta turhaan. Se ratsastajineen oli mennyt menojaan. Kävin kyllä haistelemassa tarkkaan sen jälkiä papan kanssa. Lampaanliha on muuten myös aika namia... Olisin ottanut sitä isommankin annoksen!
Suomeen me tulimme taas autolla Travemünden kautta Vuosaareen. Laitan tähän muutaman laivakuvankin. Minä poseerasin koirien ulkoilutuskannella ja tietysti hytissä. Mutta ruokatarjoilua ei ole vieläkään järjestetty koiramatkustajille. Se on pieni puute, mutta onneksi mamma ottaa minulle omat eväät mukaan. Toisaalta laivamatkailu on välillä niin jännittävää mielestäni, ettei ruoka edes välttämättä maistu laivalla ;)
Illalla näin taas kolme pupujussia, jotka pötkivät minua pakoon...

Belgian kuulumisia

Mamma ei taaskaan ole saanut aikaaan kirjoittaa blogiani, vaikka olen monta kertaa pyytänyt. Se teeskentelee, ettei muka ymmärrä mitä tahdon. Ekassa kuvassa minut on puettu joksikin jouluhirvitykseksi Suomen lomalla. Toisessa kuvassa muut kattoo olympialaisia, mutta minä poika kattelen vaan ikkunasta ulos... Kolmannessa kuvassa paistattelen auringossa keittiössä toivoen jotain putoavan suuhuni ja viimeisessä takkatulen ääressä. Siinä välissä makoilen uudella tyynylläni ja olen pukeutunut mummeliksi. Ai niin, ja tokavikassa kuvassa opettelen olemaan turvavöissä autossa. Mitähän opettelua siinäkin muka on? Ehkä mamma muistaa vielä edellisen kerran, kun olin parin kilsan jälkeen solmussa takapenkillä!

Heippa kamut! Mamma intoutui ottamaan vähän kuvia meikäläisestä. Alaselkä ajettiin tutkimuksia varten jo ainakin 6 viikkoa sitten ja vieläkään eivät ole karvat kasvaneet normaaliksi. Minua alkaa jo vähän huolestuttaa. Taidanpa joutua viettämään joulua luukku takalistossa ja vielä matkustamaankin noin hassun näköisenä. Tänään minä meinasin syödä meidän perheen koululaisen eli isäntäni kouluvihkon. Koulussa olisi sitten voinut antaa klassisen selityksen, ettei ole voinut tehdä tehtäviä, koska koira söi vihkon. Olisikohan opettaja uskonut ilman kuvaa? Viimeisessä kuvassa lötköttelen petilläni takan edessä näyttäen söpöltä, anteeksi siis näyttäen tietenkin komealta, koska olen uros. Olen niin iloinen, että evakkoni eteisessä on nyt päättynyt. Kyllä minua silti pelottaa tulla portaita ylös ja alas. Emäntä yleensä kantaakin minut. Pitää olla varovainen, koska meistä kukaan ei halua samanlaista härdelliä uudestaan kuin tuo minun välilevytyräepisodini oli. Minä tunnen oloni jo tosi hyväksi, välillä innostun suorastaan loikkimaan ja hyppimään. Emäntä tosin vieläkin yrittää toppuutella minua. Joulua odotellen ja erityisesti mummon herkut jo suussa maistuen... Ja odotan minä vähän luntakin. Sitä pitäisi kuuleman mukaan olla tällä viikolla tulossa tänne Belgiaankin.

Nyt otti ohraleipä...

Nyt kyllä on Inffe-pojan asiat aika huonolla mallilla. Olen loukannut selkäni. Se ehkä pamahti joitakin viikkoja sitten, kun luiskahdin yläkerran portaita alas. En tosin heti sen jälkeen tuntenut mitään pahempaa kipua, mutta lääkäri sanoi, että se saattoi olla alku välilevytyrälle, joka minulla nyt siis on ja joka kuulema leikataan. Minä olen aivan puulla päähän lyöty, mutta niin on emäntäkin. Olen ollut tähän asti aina niin terve. Kaikki alkoi siitä, että tällä viikolla rupesi olemaan jotenkin hankala olo. Alkoi sattua kylkiin ja vähän joka paikkaan. Keskiviikkona takajalat menivät alta. Kävely oli aika vaikeaa ja kipu sietämätöntä. Emäntä yritti jossain vaiheessa pistää päälleni vilttiä ja sekin sai minut ulvomaan tuskasta. Se kuvaa aika hyvin sitä, miten vietävästi sattui! Ei puhettakaan, että olisin antanut kenenkään kantaa minua. Eläinlääkäri osasi nostaa aika hyvin minut tutkimuspöydälle, mutta kyllä minä sillekin sanoin pari valittua murinaa kivun takia. On minua nyt tutkittu. On tainnutettu kaksi kertaa röntgenkuvia varten. Eilen oli viimeisin tutkimus. Lääkäri kiskoi etutassuani sivulle tipan laittoa varten ja minä murisin ja ärisin hänelle. Mokomakin tomppeli. Emäntä yritti selittää, että sitä sattuu, mutta lääkäri oli vain sitä mieltä, että minussa on luonnetta. Niin onkin, mutta se sattui. Emäntä tiesi, koska oli nähnyt kuinka meidän vakioeläinlääkäri tutki minut edellisenä päivänä. Hän venytteli ja vanutteli käpäliä joka suuntaan ja erityisesti vasemman etutassun kohdalla nostin hänelle aikamoisen älämölön. Siitä hän osasi tietää, missä on pahimmat ongelmat. En ärissyt ollenkaan niin paljon muiden tassujen kohdalla. Mutta tämä eilinen mukamas joku erikoislääkäri, neuropaatti tai joku neropatti, ei kyllä tajunnut ollenkaan missä mennään. Siitä seurauksena se, että minusta oikein varoteltiin etukäteen henkilökuntaa. On nimittäin mentävä tuonne klinikalle uudestaan maanantaina, koska on se leikkaus. Toivottavasti ihmeparanen ennen sitä. Emäntä kuulema jättää sinne aikaisemmin, mutta hänen pitää ottaa minut pois kuljetuslaatikosta, koska henkilökunta ei uskalla tehdä sitä. Mikä paikka tuo tuommoinen on, jos tällaisia rauhaa rakastavia, ystävällisiä ja ihmisrakkaita koiranpoikia siellä pelätään? Enhän minä mitään tee paitsi tietysti, jos oikein sattuu - silloin sanon valittuja sanoja. Mutta en kai minä nyt ketään ala sen takia puremaan. Höh, sanon minä. Nyt makaan lääkärin määräyksestä vankina kuljetuslaatikossani. Ei saa liikkua ja ulkonakin saa käydä asioilla vain tosi pikaisesti. Kumma tunne, kun nostaa koipea ja jalat pettävätkin alta. Takamukseni näyttää eilisen jälkeen siltä kuin sinne olisi tehty luukku ja käpälästäkin se neropatti ajoi piikkiään varten karvat. En edes uskalla ajatella miltä näytän leikkauksen jälkeen. Varmaan sen jälkeen voidaan puhua uudesta rodusta: karvaton ranskalainen bulldoggityyppinen koira...EEEEIIII!

Lomatunnelmissa

Heippa kaikki!
Ihmisten lomat on nyt sitten lusittu. Minulla tosin loma jatkuu ja siitä perheeni taitaa joskus olla suorastaan kade. Toiset lähtevät töihin ja kouluun, mutta minäpä saan jäädä makoilemaan kotiin. Sohvalle minua ei tosin päästetä yksin ollessani, vaan joudun tyytymään omaan petiini, mutta hyvä se on petikin. Pääasia on kuitenkin se, että voi ottaa rennosti sillä aikaa kun muut ansaitsevat muonarahaa.
Olimme jälleen autolomalla Suomessa. Ajoimme Belgiasta Saksaan Travemündeen ja siitä menimme Finnlinesin rahtilaivalla Helsinkiin. Ehkä minusta löytyy joku kuvakin laivalla. Ilma Suomessa oli lämmin kun saavuimme sinne heinäkuun alussa. Jonkin ajan päästä viileni vähäksi aikaa enkä minäkään sitten halunnut edes kokeilla uimista. Oli meillä loppulomasta taas lämmintäkin, mutta en uinut tänä kesänä. Joskus ihan tykkäsinkin uimisesta, mutta nyt ei huvittanut. Emäntä yritti pari kertaa viedä rantaan ja ihan pakotti minut kastelemaan tassuni, mutta minä halusin vain mahdollisimman nopeasti kuivalle maalle.
Minusta emme tehneet lomalla mitään erikoista. Olimme vaan Suomen kodissa ja mummolassa. Siellä olin usein hoidossa sillä aikaa kun ihmiset halusivat mennä jonnekin ilman minua. Ei se haitannut, sillä mummolassa saa aina herkkuja. Mummo oli taas leiponut ihan minua varten hannatädin kakkuja eikä niitä kukaan muu saanut syödä. Ikävä kyllä mummolle oli käynyt joku laskuvirhe, koska pikkuleivät loppuivat harmittavasti pari päivää ennen lomamme loppua. Uusia hän ei enää halunnut leipoa, koska oli mukamas niin kuuma. Toinen Suomi-herkku minulla on HK:n sininen ja sitä sainkin joka päivä - ainakin jos pääsin mummolaan. Kyllä minulla on melkoiset koiranpäivät lomilla. Aina on joku hellimässä ja silittämässä ja kertomassa minulle miten hieno ja erityinen koira minä olen. Kyllä sellaista kelpaa kuunnella. Ei sen puoleen, ei minulla kotioloissakaan ole valittamista. Paitsi ehkä nyt parista ensimmäisestä kotipäivästä voisin valittaa. Emäntä vaan huhkii hullun lailla, siivoaa joka nurkan ja jopa siirtelee huonekaluja. Minä vaan makaan sohvalla ja katson tuota menoa kauhulla. Minunkin sohvaani se siirteli, mutta pisti onneksi takaisin paikalleen. Urakan jälkeen se onkin sitten ihan kanttuvei ja minun lenkkini minimaalinen. Illalla se tosin otti takaisin ja vei minut niin pitkälle lenkille, että kotiin tultuamme lysähdin eteisen viileille laatoille hiukan henkäisemään. En minä väsynyt ollut, vain hieman yllättynyt siitä, että emäntä sellaisen rumban jälkeen vielä jaksoi kiertää niin pitkän matkan. Ja kellokin oli yli yksitoista. Mutta kyllä se uskaltaa, koska minä olen turvana. Jos joku hämärähemmo yrittäisi kimppuun, saisi maistaa minun hammaskalustoani. Luulen niin.

Tässä minä laivan hytissä rentoutumassa sängyssä, missäs muualla! En kai minä pölyisellä lattialla ala nukkumaan. Oli muuten meheviä hajuja hytti täynnä. Piti ihan tarkistaa sängyn aluskin moneen kertaan. Taisi olla joku tytteli ennen minua tuossa samassa hytissä. Sen verran sekaisin minä menin tuoksuista!

Hei kaikki kamut! Mulla on ollut kamala ikävä teitä, mutta mokoma emäntä-mamma ei saa aikaan kirjoittaa mun juttuja ylös. Kuviakin se ottaa koko ajan, mutta ei laita niitä tänne. Ette pääse näkemään miten minä komistun päivä päivältä. Mahdoton mamma! Osti se kuitenkin minulle uuden sohvan, siitä kiitän ja kumarran! Minulla on nyt uusi ikioma kahden istuttava musta nahkasohva. Ehkä saatan joskus jonkun mukavan vieraan ottaa siihen seurakseni istumaan, koska olen hyvin sosiaalinen ja solidaarinen bulldoggi. Pitää varmaan ottaa kuva siitäkin tänne blogiini.
Ilmat ovat muuten olleet todella ankeita. Taitaa tulla talvi uudestaan! Lehti tosin on jo puussa. Kehnolla ilmalla ei niin harmita, että pääsen vain aika pienille lenkeille. Emännällä on koipi kipeä, joten minäkin joudun kärsimään. Ei kiva! Minulla taas on koivet ja kaikki muutkin paikat priimakunnossa ja jaksaisin kävellä vaikka sata kilometriä - tai ainakin kymmenen... varsinkin jos siellä määränpäässä odottaisi joku mukava tytteli.

Tässä minulla on kevättä rinnassa!

Tässäpä minä tomerana matkalla Suomeen pääsiäislomalle

Isäntäväen suosikkijuomaa vaan vahdin, ettei kukaan vie... ja sohvakin on vielä se vanha