Minut vietiin tänään lääkäriin, vaikka en edes ollut sairas. Ihmettelinkin kovasti miksi minut raahattiin 30 kilometrin päähän autolla. Eikö Brysselin kaupungissa ole eläinlääkäreitä? Aika outo paikka ollakseen suurkaupunki! Emäntä väitti, että pitää käydä ranskanbulldoggeihin erikoistuneella lääkärillä, mikä kai on ihan hyvä asia. Kyllä se taisikin olla todellinen asiantuntija, koska sanoi meillä ranskanbullilla riittävän sitä luonnetta. Tarkoitti kai, että tiedämme mitä haluamme ja osaamme ottaa oman johtavan paikkamme lauman päällikköinä. Mokomakin tohtori kopeloi sieltä täältä, yritti kurkkia suuhunkin, mutta pistin sen järjestykseen. Murisin ja melkein onnistuin puremaan sitä sormesta. Siitäs sai, tarvitseeko sitä joka paikkaan tirkistellä. Kaikesta huolimatta se antoi terveydentilastani positiivisen lausunnon. Tämän lisäksi se onnistui pistämään minua jollain kammottavalla terävällä kaulanahkaan. Antoi muka jonkun rokotuksen. Eläinrääkkäystä: sanon minä! Sain kuitenkin siltä koirankeksin palkinnoksi (nam!) Olen kuulema myös tulossa murrosikään, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Ymmärsin, että koiven nostaminen jotenkin liittyisi siihen. Loppupäivä onkin mennyt aamupäivän koetuksesta toipumiseen.
Aamukävelyllä tulin miettineeksi sellaista hassua asiaa, että koiran kanssa ihmiset tutustuvat paremmin toisiinsa. Teimme vain noin puolen tunnin lenkin, mutta sinä aikana emäntä kerkisi keskustella jo useaan otteeseen eri ihmisten kanssa. Eräs täti jopa innostui keksimään minulle uutta nimeä sen jälkeen kun oli kuullut virallisen nimeni. Ehdotti minusta Zorroa. Minä tutustuin sillä aikaa näiden ihmisten koiriin. Ja minun ansiotanihan se tietysti oli, että ylipäätään pysähdyttiin. Minä haluan aina tervehtiä vastaantulevia koiria. Ihmiset juttelevat puistossa keskenään vain, jos niillä on koirat mukana. Kohta me alamme tuntea koko puiston koiraporukat ja ne tuntevat meidät. Mukavaa!
Kirjoitettu 5.3.2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti