Mopseja ja muuta mukavaa

Minulla on ollut aika kiirettä viime aikoina, vaikka ei täällä juuri mitään erikoista ole tapahtunut. Viime viikolla tapasimme hurmaavan rollaattorilla liikkuvan mummelin puistossa. Hän hymyili meille ystävällisesti ja kysyi: "onko tuo pikku mopsi?" MOPSI! Minäkö muka olisin mopsi! Älkää nyt hyvät ihmiset ymmärtäkö väärin, ei minulla mitään mopseja vastaan ole, mutta että joku voi sekoittaa mopsin ja ranskanbulldoggin... Ihan sama kuin väittäisi suomalaista ruotsalaiseksi. Täytyy vaan uskoa, että ehkä tätiparka ei nähnyt oikein kunnolla. Hän vaikutti olevan jo melko kypsässä iässä. Kaikenlaisia uusia ja vanhojakin koiratuttuja on tietysti tavattu puistossa. Minua niin kiinnostavat kaikki muut hauvat, mutta emäntä haluaisi vaan kävellä eteenpäin. Minä en meinaa millään malttaa jatkaa matkaa. Emäntä väittää myös minun olevan laiska... Hän ihmettelee suunnattomasti sitä, että minulla ei koskaan aamuisin ole kiire ulos. Voisin makoilla nojatuolissa mukavasti vielä kauan, mutta emäntä patistaa ulos jo puoli kahdeksan aikoihin. Viikonloppuna hän onneksi antaa nukkua yli yhdeksään tai joskus jopa kymmeneen. Se on luksusta. Muutenkin nukkuminen taitaa olla lempiharrastukseni. En kuitenkaan sanoisi itseäni laiskaksi - olen vain suunnattoman mukavuudenhaluinen. Emännän kesällä itselleen ostaman nojatuolinkin olen onnistunut valtaamaan täysin itselleni. Päivät saan loikoilla siinä kaikessa rauhassa eikä siihen illallakaan juuri muita mahdu. Yöksi muut menevät onneksi omiin sänkyihinsä, mutta minun petini on nykyisin tuo ihanaakin ihanampi nojatuoli, johon on pysyvästi asetettu minun fleece-peittoni. Ah, tätä ihanaa koiranelämää!