keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Syksyä ilmassa

Heippa kaikki!
Olemme taas koko konkkaronkka siirtyneet Brysseliin - tai itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niin en asukaan enää Brysselissä, vaan Zaventemissa... En silti rupea blogin nimeä muuttamaan. Olen paremmin kartalla, kun kaikki luulette minun olevan Brysselissä. Tämä on sitäpaitsi kyllä oikeastaan Brysseliä, koska ei meiltä ole kuin viitisen kilometriä keskustaan. Brysselin alueen rakenne on kummallinen ja koostuu miljoonasta eri kunnasta, mutta en minä jaksa siitä välittää :) Minulle on tärkeintä, että on ruokaa ja saa ottaa torkut aina välillä väsymyksen iskiessä. Ulos pitää tietysti myös päästä maailman tuulia haistelemaan. Nyt on tosin muutamana päivänä ulkoilut olleet aika minimissä, kun on satanut vettä. Minä en sitten yhtään tykkää mennä sateessa ulos, koska turkkini kastuu ikävästi. Pakkohan sitä tosin on edes hetkeksi uskaltautua välillä. Emäntä ei tykkää jos lirittelen sisälle, puhumattakaan siitä, että vääntäisin isot hädät sisälle. Siitä vasta riemu ratkeaisi. Uusi kotikin on ihan mukava nyt kun pikkuhiljaa alan tottua. Olohuoneeseen en tosin enää saa jäädä yöksi tai edes työpäivän ajaksi nukkumaan. Joudun katselemaan kaihoisasti sohvalle omalta petiltä, joka on olohuoneen lasioven lähellä. Ei sen puoleen, jos oikeasti haluaisin olohuoneeseen, saisin kyllä oven itsekin auki. Olen nyt toistaiseksi kuitenkin antanut olla - perherauhan vuoksi. Emäntä on uskomattoman tarkka, kun kaikki on uutta. Uutta sohvaa sillä ei tosin vielä ole ollut varaa ostaa...

Ulkoa tultua on mukavaa lämmitellä saalin sisällä

Me bulldogit osaamme todella nauttia elostamme ja olostamme... tässä hyvin tyypillinen bulldogin lepoasento. Pistäkää paremmaksi, jos uskallatte!

2 kommenttia:

  1. Liityttiin Frendan kanssa lukijoiksi :)
    Mahtaa olla mukavaa reissata ulkomailla koirakaverin kanssa. Komea herra tuo Inffe! :)

    VastaaPoista