Ensimmäinen sertini

Kävin tänään esiintymässä ensi kertaa näyttelyssä täällä Suomessa. Osallistuimme Ristiinan koiranäyttelyyn. Voisi kyllä sanoa, että aika hyvin meni. Junioreissa voitin luokkani ja koko rodun uroksista olin kolmas ja sain kuin sainkin ekan sertini. Jee! En tosin vielä kamalasti ymmärrä sen päälle - se taitaa olla aika hyvä juttu muiden reaktioista päätellen. Taidan ruveta keräilemään niitä sertejä. Montakohan tarvitsen ennen kuin pääsen urallani eteenpäin?! Serti muuten maistuikin ihan makoisalta. Maistoin sitä kuvaa ottaessa enkä meinannut antaa millään pois. Emäntä sai sitten muilta hyviä neuvoja siitä, miten koiran suusta viedään tavaraa. Se hyvä tuossa neuvontatuokiossa oli, että kuulinpahan minäkin ja osaan varautua:) Näyttelystä tultiin kotiin ja levättiin hetki. Sitten mentiin vielä rangelle lyömään golfpalloja. Sitä en kyllä ymmärrä alkuunsakaan. Minut pistettiin kiinni jonnekin kauemmas, vaikka olisin mieluiten rynnännyt pallojen perään. Vaikka olikin rankka päivä, olisin varmasti jaksanut ajaa takaa noita hauskoja valkoisia luumaisia palloja. Kävimme me illalla vielä kunnon lenkilläkin, mutta se sai minut puuskuttamaan kuin höyryveturi. Uimaan en tänään enää päässyt, koska olin juuri eilen ollut suihkussa. Olipa hyvä päivä! Näitä hyviä päiviä on ollut aika monta lomamme aikana. Yksi niistä oli muuten viikko sitten, kun sain uuden kaverin kylässä käyneestä kääpiösnautserista. Leikimme koko ajan ja lopussa pääsimme vielä yhdessä uimaan. Ah sitä autuutta. Ehkä teemme vielä vastavierailun, kun meillä koirillakin oli niin mukavaa. En tunne Suomesta kovin monta koiraa. Monet ulkoilureiteillä ja naapurustossa tapaamani nimittäin rähisevät eikä silloin oikein voi ruveta kaveeraamaan. Tänäänkin näyttelystä tullessa pihallamme oli irti joku minusta kaksi kertaa pienempi rähisijä, joka ei edes asu tässä talossa ja silti kehtasi irvistellä minulle. Minulla loksahti suu auki ja emäntäkin tykkäsi selvästi kyttyrää moisesta touhusta. En kuitenkaan anna moisen touhun pilata hyvää tuultani ja päivää, jolloin sain ensimmäisen sertini.

Trooppinen Suomi

Olen perheeni kanssa siirtynyt lomailemaan Suomen helteisiin. En ole vielä ikinä pienen elämäni aikana kokenut moista kuumuutta. Ihan kuin olisin joutunut jonnekin pätsiin. Emäntä on vienyt minut veteen vilvoittelemaan. Ensin suhtauduin hyvin varauksellisesti veteen. Sehän on kamalan märkääkin. Muutaman kerran jouduin puolipakolla järveen, mutta sitten erään kerran minulla ikään kuin syttyi lamppu päässä - hei tämähän on kivaa! Nyt menen kastautumaan veteen jo suurella innolla. Haluan aina mennä veteen kun menemme koirien uimapaikan ohi. Ruoka ei oikein maistu tälläisellä kuumuudella. Muuten minulla on ollut tosi kivaa. Välillä saan käydä mummolan pihalla ottamassa kunnon spurtit. Ja olemme kuulema menossa taas näyttelyihinkin. Kolme näyttelyä on tulossa lähiviikkoina.

Koiranäyttelyssä

Minä olin eilen Lommelissa koiranäyttelyssä. En tällä kertaa voittanut, eihän sitä aina voi. Olin kuitenkin toinen. Tuomarin mielestä minulla on liian pitkä selkä. Tuon väitteen olen kuullut ennenkin. No, ehkä löytyy vielä tuomari, joka osaa arvostaa minua. Ties vaikka Suomessa kesällä. Kuulin, että olemme ainakin pariin näyttelyyn menossa. Emäntä taisi vähän innostua. Näin nimittäin eilen, että hän selaili kaikki Suomen kesänäyttelyt läpi. Ties minne sitä vielä päädytään.
Emäntä ei esitellyt minua, vaan kasvattajani hoiti esittelyn. Minä osasin olla edukseni kehässä hänen kanssaan. Minulla ja hänellä on varmaan ikuisesti joku erikoisyhteys. Annan hänen tehdä minulle mitä vaan - jopa leikata kynsiä tai puhdistaa korvat ihan ajan kanssa. Emäntä taitaa tykätä siitä vähän kyttyrää. Mutta minkäs sille voi. Emäntä on ihan hyvä tyyppi, mutta eka ihminen, johon tykästyin pentuna oli tuo poika eli minun kasvattajani. Mitähän siitä muuten tulee, kun emäntäni aikoo itse esitellä minut Suomessa? Hänellä ei nähkääs ole minkäänlaista kokemusta koiranäyttelyissä esiintymisestä. Ehkä minä joudun opastamaan. Onneksi minulla on jo kahden näyttelyn mittainen vankka kokemus takanani.
Olen ollut taas pari kertaa koirakoulussakin. Nyt olemme menneet mukaan ryhmätunneille. Kesällä siellä tosin ei kovin montaa koiraa ole ollut mukana. Minä innostun aina niin paljon muista koirista, etten meinaa muistaa tehdä tehtäviä. Eilen minunkin intoni tosin laimeni nopeasti, koska näyttelypaikalla oli satoja koiria. En minäkään niin monesta haukusta jaksa innostua. Belgiassa on muuten hullu tapa kieltää koiranomistajia koirineen lähtemästä näyttelystä etuajassa. Näyttelystä saa lähteä vasta kun iso kehä alkaa. Eilen aloituksen piti olla klo 15 ja menimme jo hyvissä ajoin portille odottamaan. Siinä sitä seisottiin melkein tunti. Iso kehä oli myöhässä ja me odotimme ja odotimme. Näin kuinka emännällä savu nousi päästä. Siitä olisi riittänyt energiaa vaikka pienen kylän lämmittämiseen. Taisi hän ihan vähän haukkua belgialaisiakin. Hän nimittäin oli yrittänyt saada erikoislupaa päästä pois hiukan etuajassa, koska 9-vuotias poikansa (minun isäntäni) ei olisi enää jaksanut olla paikalla. Mutta mitään armoa ei tunnettu - edes lapselle. Aika outo meininki.
Koirakoulusta on jo kerrottu meidän kesäläksymmekin. Minun pitää opetella istumaan ja menemään maahan. Istu-komento on menossa ihan pian päähäni, mutta maahanmenosta en tajua vielä hölkäsen pöläystä. Miksi pitää mennä maahan, jos joku käskee? Minä menen maahan makaamaan silloin, kun haluan puistossa vaania muita koirakulkijoita tai silloin kun haluan lepäillä lattialla. Lisäksi emännän pitää opetella kanssani "irti"-komentoa. Minä en ihan joka kerta haluaisi antaa periksi ja meinaan hermostuakin joskus, kun minulta ollaan viemässä suusta jotain tärkeää. Toivottavasti minun annetaan hiukan lomaillakin. Eihän siitä mitään tule, jos koko kesälomasta tehdään vain koirakoulun harjoitusleiri.

Tokoa, tohtoreita ja rikkinäisiä niittipantoja

Heips taas kaikki mukavat ystävät! Minä olen täällä nautiskellut Belgian kesän alkamisesta. Välillä on ollut niin kuuma, että emäntä on luullut minun heittävän henkeni. Viikko sitten osallistuimme leikkimieliseen Möllitoko-kisaan. Palkintohan sieltä tietenkin taas tuli. Kaikki osallistujat tosin saivat palkinnot ja pokaalit... Toko-päivä sattui olemaan todella kuuma. Vaikka olimme suurimman osan aikaa varjossa, minä läähätin ja puuskutin ihan hurjasti. Osa puuskutuksesta tietysti johtui muiden koirien näkemisestäkin. Olin niin innoissani, etten meinannut pysyä turkkini sisällä. Siksipä tokokaan ei mennyt ihan putkeen. Kuulin, kun tuomari sanoi seuraamisesta "ihan hyvin meni välillä, mutta vetää niin hirveästi". Ja istumisestahan en ole koskaan perustanut. Sekin osio meni sitten päin prinkkalaa. Kun lopulta kaiken tohinan jälkeen pääsimme autolle, se oli kuin sauna. Ilmastointi pantiin heti päälle, mutta minä olin emännän mielestä silti aivan henkihieverissä. Olen tässä välissä jo täyttänyt 9 kuukauttakin ja alan olla murrosikäinen. Emäntäkin on huomannut sen. Minä haluan itse päättää mitä teen. Minä olen tosi tarkka siitä, että kukaan ei ota mitään suustani. Ja tassuihini ei koske kukaan ellen halua. Emäntä ja muu perhe saa putsata ne lenkin jälkeen, mutta eläinlääkärikin voisi pitää näppinsä erossa. Minut nimittäin raahattiin eilen lääkäriin, kun olin aristellut vasenta takatassuani. Ja eläinlääkäri mittasi lämmönkin - työnsi mokoma kuumemittarin takapuoleeni. Siitä en tykännyt yhtään kuten en myöskään tykännyt hänen lonkka-ja koipitutkimuksistaan. Olisin purrut, jos emäntä ei olisi pitänyt tiukasti kiinni. Ihan turha reissu koko eläinlääkärin luona käynti. Mulla on varmaan vaan lihakset venähtäneet, kun olen hypännyt alas autostamme. Emäntä ei enää anna minun hypätä, vaan nostaa pois ihan kuin jonkun vauvan.
Olemme käyneet usein juoksemassa metsässä. Siellä saan mennä vapaana ja se on tosi kivaa. Yhtä asiaa en kyllä ymmärrä. Siellä oli kerran joku koira, joka yritti purra minua kaulaan. Minä en tajua miksi se sillä lailla. Ei se olisi varmaan uskaltanut, jos sen oma emäntä olisi ollut vieressä. Emäntä oli kuitenkin kauempana, eikä tullut paikalle. Toisen kerran minua yritettiin purra kaulaan eläinkaupassa. Voitteko kuvitella. Siellä oli omistajan koira, joka ärhenteli koko ajan minulle ja yritti purra kaulaan useita kertoja. Emäntäni sanoi ettemme enää ikinä mene tuohon kauppaan. On se minustakin aika kummallista, että asiakasta yritetään purra ja kaupan omistaja on niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minun hienosta niittipannastani irtosi yksi niittikin siinä hötäkässä. Onneksi emäntä on niin kätevä käsistään, että sai sen ujutettua takaisin.

Harrodsin kaulapanta?

Kylläpä koirallakin aika menee nopeasti. En ole ollenkaan ehtinyt kirjoittelemaan. Isäntäväki oli muutaman päivän poissa, kävivät mokomat Lontoossa ilman minua. Sillä aikaa minulla oli kyllä täällä kotona asiantunteva hoitaja, mutta silti. Kyllä Lontoossa varmasti olisi minullekin jotain mukavaa ollut. Emäntä ei edes tuonut Harrodsilta sitä 150 euron kaulapantaa, mitä kertoi hypistelleensä. Olisi se varmaan ollut aika kähee kaulassani. Kumma, kun aletaan säästellä noin tärkeissa asioissa kuin kaulapanta. Itselleen emäntä oli kyllä ostellut jos jonkunlaista rättiä (kunhan en vaan vahingossa iskisi hampaitani niihin...) Kaulapantoja ei hienolla koiralla ole koskaan liikaa. Niitä voi olla useita, koska koirankin elämään mahtuu monta erilaista tapahtumaa. Mutta perheeni kunniaksi täytyy sanoa, että vaikka Harrodsin kaulapantaa en saanutkaan, tuliaiset olivat silti hyviä. Sain sellaisen hauskan kumilelun, jota voi heittää ja pureskella. Lisäksi olivat ostaneet minulle jonkun pyörivän lautasen näköisen systeemin, jonka sisälle piilotetaan herkkuja. Minun pitää sitten osata pyörittää päällyslevyä, että saan herkut näkyviin. Helppo homma! Täytyy näin lopuksi tunnustaa, että kyllä minä yhden kaulapannankin sain. Siinä lukee Hard Rock Cafe. Sekin on ihan hieno ja siinä on niittejä.

Ensimmäinen vappuni

Hauskaa lepakonkorvaista ja luunmakuista vappua kaikille ystävilleni! Vai mitähän ranskanbulldogit toivottavat toisilleen? Tämä on vasta ensimmäinen vappuni, joten en ole ihan varma... Päivä on ollut joka tapauksessa erittäin mukava. Isäntäväki leipoi munkkeja, joita minäkin sain maistaa. Olivat muuten tosi makoisia - suosittelen sokerin värjäämän kuononi kautta. Olisipa joka päivä vappu! Lounaani oli myöskin erityisen juhlallinen tänään. Emäntä oli ostanut kaupasta Cesar-merkkistä koiranmuonaa ja annos vei suorastaan kielen mennessään. Saisinkohan illallakin samaa herkkua vapun kunniaksi. Olen myös viime päivinä nautiskellut aitoa ydinluuta. Ytimen jyrsin aivan ensin pois, nyt on jäljellä vain kova luu, joka sekin on aika makoisaa. Onpa kirjoitukseni tänään muonapitoinen. Mutta asiasta toiseen. Kesäinen ilma on jatkunut koko tämän viikon. Ulkoilu on minusta aika rasittavaa noin kuumalla ilmalla. Onkohan koirille kehitetty mitään tuuletinsysteemejä? Sellainen hauska pantaan kiinnitettävä härveli voisi vähän viilentää. Tosin epäilen, että en antaisi sen olla rauhassa. Nyt alan katsoa emäntään vetoavasti ja toivon vielä pientä iltapalaa. Täytyy valmistautua, koska huomisaamu alkaa koirakoululla.

Ranskisherra Brysselin keväässä

Olenpa minä ollut kiireinen, kun en ole edes ehtinyt raportoida palanneeni ehjänä Belgiaan. Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan. Olen käynyt paluuni jälkeen jo kerran koirakoulussakin. Läksyksi tuli tällä kertaa hampaiden katselua ja tassujen nostoa. Emännän pitäisi siis yrittää työntää käpäläänsä suuhuni ja katsoa purukalustoani. Just joo...Toinen homma hänellä on nostella ja tarkastella tassujani monta kertaa päivässä. Kyllä ne edelleen siellä ovat olleet, vaikka niitä kuinka tarkastelisi. Tarkoitus on kai väsyttää minut, koska saatan hiukan ärhennellä, kun tassuihini tai hampaisiini kosketaan. Kukapa ei ärhentelisi - kyllä sitä aika intiimille alueelle mennään, kun aletaan hampaita tonkia. Ja kukapa ihminenkään siitä pitäisi, jos keskustelukumppani yhtäkkiä iskisi kätensä toisen jalkaan ja alkaisi tarkastella kengänpohjia tai varpaita. Mutta meidän koirien pitäisi sietää tuo kaikki ja vielä ilman irvistelyjä. Kyllä voi joskus olla kovaa tämä koiranelämä. Yleisesti ottaen kaikki on kuitenkin mukavaa. Emäntä uskalsi jo laittaa pari mattoakin lattialle sen kunniaksi, että minä täytin 8 kuukautta viime keskiviikkona. Meillä oli taas kakkua! Ja minäkin sain maistaa! Kaakku tosin näytti paremmalta kuin miltä maistui.
Olemme käyneet metsäretkillä moneen otteeseen. Lämpötila on ollut noin parisenkymmentä astetta, mikä alkaa olla minun mielestäni jo aika kuumaa. Minä alan puuskuttaa ja läähättää ja emäntä luulee minun kuolevan. No pieni lepo ja vesiannos antaa taas energiaa jatkaa. Emäntä on kuitenkin nyt tajunnut sen, että ranskisherraa on turha viedä kesäkuumalla lenkille - tai saattaa joutua kantamaan herran kotiin.